Kesäkuu oli ehtinyt vasta puoli väliin, kun pakkasin kiinnostavaa uutta tuttavuutta lähtökuntoon – olin saanut Tunturin eForte sähköpyörän lainaan Pekan Pakomatkoilta, joka on pyörävuokraamo Tampereen Tampellassa (vuokraa pääosin vain sähköpyöriä). Uuden jännän äärellä siis oltiin!
Mukaan reissuun tuli tällä kertaa vain pieni reppu, jonka sulloin pyörän tavarakoriin ja sitten mentiin. Sähkönokka kohti Nokiaa ja juuri uudelleen kyltitettyä Tampereen Maisemareittiä alkumatkan sujuvasti seuraillen saavuin hujauksessa Nokian Panimolle. Pieni soma myymäläpuoti tarjosi mukaan ostettavaksi panimon tuotteita ja paikan päällä sai myös tilauksesta esittelykierroksen panimossa, jos sattuisi vaikka isommalla porukalla retkeilemään.
Tästä vain lyhyt pyrähdys eteenpäin ja pian olin TEHDAS 108:n saarella Nokian keskustassa. Vuonna 1935 rakennettu punatiilinen rakennus oli alkujaan ollut Nokia-yhtiön konekorjaamo ja -paja. TEHDAS 108 tuottaa kuitenkin nykyisin musiikkiin, ruokaan, taiteeseen, hyvinvointiin, designiin sekä teatteriin liittyviä tapahtumia ja palveluita ja sen yhteydessä toimiva Café Saari -kahvila on avoinna muutamana päivänä viikossa. Todella kiinnostava ja erilainen kohde.
Jatkoin Siuron suuntaa ja mikäs siinä oli viillettäessä pyörän energisesti avustaessa. Olipas tämä leppoisaa…
Kauniin Siuronvaltatien ensimmäinen pysähdys oli Kuvanveistäjä Ossi Somman veistospuisto, johon oli selkeä viitoitus tieltä. Veistospuistossa ja vahakabinetissa on pysyvästi esillä laaja kokoelma taiteilijan veistoksia ja pihapiirin valkoisessa talossa on kuvanveistäjä Mikko Salosen ateljee. Alueen tunnelma oli mystinen ja varjoisa päivä toi siihen oman jännittävän lisänsä. Sain kulkea aivan rauhassa tutkimassa teoksia, sillä veistospuistoon voi tutustua omatoimisesti koska vaan klo 10–20 välisenä aikana.
Tuosta muutaman minuutin matkan päässä löytyi vuorostaan aivan toisenlainen miljöö, Knuutilan Kartano. Satavuotiaaseen kartanoon on kunnostettu kaksi kamaria ja kuusi aittaa majoittujia varten. Aittahotellin yhteydessä on myös takkatupa Frans, keittiö ja pieni saunaosasto. Hotellin pihalla on pergola, josta avautui kauniit näkymät Kulovedelle. Tämä oli minulle toki liian aikainen hetki majoittua, siispä jatkoin matkaa.
Upea Siuron kylä on jo näkemisen arvoinen kohde sinänsä ja siellä eritoten Siuron Koskibaari, jossa pysähdyin lounaalle ja lataamaan eForten sähköakkua. Olin aamulla aloittanut vajaalla akulla, joten nyt oli hyvä hetki ottaa lisää virtaa: musta loota irti tarakan alta, laturi repusta ja koko homma töpseliin. Sähköä pyöränakku ei ladatessaan vie juurikaan enempää kuin esimerkiksi läppäri. Tunnissa siis ehti saada hiukan lisää pykäliä näytölle, sekä samalla kävellä Siuron upeaa koskialuetta. Onnellisesti tankattuina siirryimme pyörän kanssa Siuron uimarannalle, jonka jälkeen käänsin nokan kohti pohjoista ja Hämeenkyröä.
Hämeenkyröllä on ihan ikioma upea Maisematie, jonka nimen se on ehdottomasti ansainnut! Mahnalan järvimaisemia halkova mutkitteleva ja kiinnostava tiepätkä tarjoilee pyöräilijälle niin silmäkarkkia kuin suunkin makeaksi. Saavuin Miharin uimarannalle, joka oli hyvin rauhallinen ja sen rantakioski vielä kiinni. Pilvinen taivas oli auennut ja auringon mukavasti lämmittäessä pyöräilin Yrjölän Marjatilalle. Koska jälkiruokaa en ollut vielä nauttinut, niin maistoin paikan oman pistaasijäätelön ja totta kai piti eri mansikkalaadutkin testata. Makein oli luonnollisestikin paras, mutta merkki ei jäänyt mieleen.
Yrjölän Marjatilan ihan vieressä on kolme muutakin mansikka- ja marjatilaa: Mäkikauppila, Nikkilä ja Ylirautiala. Täällä on siis mistä valita!
Seuraavaa etappia olin mielessäni kovasti odottanut: oli aika lähestyä Timin mäntyä. Hämeenkyrön Timintien varrella, vain vartin ajon päässä kirkonkylältä seisoo uljas ikivanha uhripuu, Timin mänty. Kumpuileva hiekkatie kuljetti minut tuon suuren ihmeen ääreen ja hetki piti taivastella tämän mahdin varjossa, kunnes palasin samoja reittejä kylälle. Piipahdin Heiskan Kansankuttuurikeskuksen ja Hiltun pirtin kautta. Tuo hurmaava vanhan ajan pihapiiri kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa.
Frantsilan Kehäkukan puuterassilla seurailin joen juoksua ja ihailin pihapiirin rakennuksia, josta löytyy myös Hämeenkyröstä käsin -puotihuone. Nousin jyrkän mäen kirkolle ja viivähdin vanhan puukirkon tunnelmissa korkealla kummulla keskellä upeaa kylämiljöötä. Vastapäinen Hämeenkyrön Kotiseutumuseo tarjosi antoisan kattauksen paikallista historiaa, luonnollisestikaan F.E. Sillanpäätä unohtamatta. Yöpuulle panin läheiseen Villa Rauhasaloon, jossa nukahdin Sillanpään elämänkertaa lukien.
Olipa kerrassaan mukava päivä.
Aamiaisen jälkeen pakkasin repun jälleen pyöräkoriin ja napsautin yön aikana pulleaksi latautuneen akun tarakan alle. Virtaa riitti ja eilen könytyn jyrkän kirkkomäen nousin liitäen!
Nyt suuntasin Hämeenkyrön Kirkkojärven toiselle puolelle, kohti Kyröspohjaa ja uusia, todella kiinnostavia kohteita. Mutkittelevat pikitiet, hevoshaat, pellot sujahtivat ohitseni ja taisinpa viilettää kurkipoikasenkin ohi (toki emonsa seurassa). Etenin hyvää vauhtia kohti Töllinmäkeä, F.E. Sillanpään nuoruudenkotia ja esikoisteoksensa syntypaikkaa. On tämä sähköpyörä vaan aika peli!
Töllinmäen museota hallinnoi F.E. Sillanpään Seura ja museo on avoinna pääosin vain kesälauantaisin, mutta se ei toki estä tutustumasta taloon ja pihapiiriin. Perille johti selkeä kyltitys ja pieni puiden varjostama kuja kapeni Töllinmäen pihaan, joka tuntui jääneen elämään omaa aikaansa. Sen seiväsaitaan nojaten pystyin helposti kuvittelemaan Eemelin kävelemässä saunalle, mietteissään, luonnon moninaisuutta aistien ja ihaillen.
Töllinmäeltä polkaisin takaisin hiekkatielle ja vain vartin pyörämatkan päästä löytyi Sillanpään synnyinkoti, Myllykolu. Viitat pihaan asti olivat jälleen erinomaiset. Miten huumaavaa olikaan laskeutua kapeaa ja loivaa peltojen ympäröimää mäkeä tuohon kauniiseen miljööseen rastaiden ja peippojen laulaessa. Tulppaani huusi punaisenaan torpan ikkunan alla ja tuuli keinutti hiljaa kahisuttaen vastapäistä kukkaniittyä. Ajaton oli tämäkin suloinen paikka. Kaikessa rauhassaan se kertoili omaa tarinaansa nobelistimme syntymästä ja lapsuuden onnellisimmista hetkistä, joihin Eemeli muistoissaan niin lukuisin kerroin palasi.
Olin taas takasin hiekkatiellä ja energinen kumppanini kiihdytti rinnettä ylös – alas, ylös – alas, kohti Jumesniemen kumpuilevia mäkiä ja maaseutumaisemia. Piipahdin Terassikahvila Einolan kievarin pihassa, mutta se olisi avoinna jälleen vasta viikonloppuna. Samassa risteyksessä sijaitsee hurmaava Kässäpuoti, josta voi shopata mm. ihania lähituotettuja lankoja!
Matkasin kohti eilen ohitettua Siuroa, mutta tällä kertaa saavuin sinne lännestä. Tuttu ja viehättävä Siuronvaltatie johdatti pyöräilijän Nokian keskustaan, jossa suorin Hinttalan Kotiseutumuseoon. Sen pihassa seisoi myös herkuttelijan paratiisi – Kesäkahvila Café Hinttala, jossa tankkasin huolella. Museonkin kiersin, kunnes jälleen oli aika nousta Tunturin sähköiseen satulaan.
Siinä kohti Tamperetta ja kotia jälleen rullatessani mietin, miten lähellä kaikki tämä äärimmäisen kiinnostava historia, luonnon rauha ja maaseudun kauneus ovatkaan – aivan polkaisun päässä.
Tai sähköisen polkaisun, kuten tässä tapauksessa.
