Suomen kansallistaiteilijaksikin nimetyn Akseli Gallen-Kallelan (1865 – 1931) elämä liittyy Pyhä-Näsin maisemiin monin tavoin. Tunnetuin kytköksistä lienee hänen 1890-luvun puolivälissä Ruovedelle rakennuttamansa erämaa-ateljee Kalela, mutta taiteilijan jälkiä löytyy myös Visuvedeltä, Mänttä-Vilppulasta, Keuruulta, Tampereelta ja Sääksmäeltä.
Sääksmäki ja Slöörit
Aikajärjestyksessä varhaisin Gallen-Kallelan ja Pyhä-Näsin yhtymäkohdista on Sääksmäki, jossa Gallen-Kallela – tuolloin nimeltään vielä Axel Gallén – kävi ensimmäistä kertaa veljensä Unon kanssa vuonna 1882, seitsemäntoistavuotiaana taiteilijanalkuna. Gallénin vierailun kohde oli Rapolan kartano, jossa hän oleskeli Kaarlo ja Aina Slöörin perheen vieraana. Slöörien suku oli pitänyt kartanoa vakituisena kesäpaikkanaan vuodesta 1879.
Gallén oli tutustunut Slöörin perheeseen käydessään koulua Helsingin ruotsalaisessa normaalilyseossa 1870-luvulla. Aluksi Axel ystävystyi perheen poikien Arthurin, Rafaelin ja Mikaelin kanssa, mutta syvin suhde syntyi lopulta tyttäreen Mary Helenaan (1868–1947), josta aikanaan tuli hänen vaimonsa.
Gallén vieraili Rapolassa myös seuraavana kesänä (1883), jolloin hän teki muun muassa öljyvärityön ja piirustuksen nuorten herrojen serenadista Rapolan harjulla sekä tussipiirustuksen Rapolan päärakennuksesta.
Seuraavan kerran Gallén oleili Rapolassa vasta neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1887. Tuolloinen vierailu osoittautui hyvin merkittäväksi niin Axelin kuin Marynkin tulevan elämän kannalta. Nuoret olivat aloittaneet kirjeenvaihdon Axelin ollessa talven 1886–1887 Keuruulla Ekolan torpassa maalaamassa, ja vaikka Axel oli aikonut jatkaa Keuruulta suoraan Pariisiin jatkamaan opiskelujaan, hän kuitenkin vietti Rapolassa elokuisen viikon. Tuolloin Maryn ja Axelin välinen rakkaus leimahti täyteen liekkiin, mistä kertoo Gallénin myöhempi hurmioitunut kuvaus rakastavaisten ensisuudelmasta.
Romantiikkaa Rapolassa
”Rakkauteen senkaltaiseen kuin oli se, jonka tunsin keskikesän aikaan kun tummanvihreiden kuusien alla ensimmäistä kertaa suutelin tulevaa puolisoani, kun auringon lämpöä ei tuntunut veren poltteen vuoksi, kun korkea harju, jolla istuimme, keinui allamme ja maa ja vesi sadoin kielekkein siellä alapuolella sulaen yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi sen tunteen kanssa, jota tunsin ja hänen silmänsä olivat sinisemmät kuin taivas yllämme ja ympärillämme.”
– Axel Gallén luonnoskirjassaan vuonna 1897.
Sääksmäelle muodostui siis erityinen merkitys Gallénien elämässä. Romanttisen Rapolan viikon jälkeen Axel palasi Pariisiin jatkamaan opintojaan. Mary vietti edelleen kesäajat Sääksmäellä, ja erossaolo oli toisinaan tuskaisaa. Kesän 1888 Gallén vietti Pariisissa, Maryn ollessa Rapolassa ”surullinen ja hermostunut”. Sama toistui myös seuraavana kesänä Axelin maalatessa Visuvedellä ja Keuruulla. Gallén kyllä lupaili kirjeissään tulevansa käymään Rapolassa, mutta haaveeksi se jäi. Pari näki toisensa vasta lokakuun alussa Helsingissä, jonne Axel palasi marraskuun alussa tehtyään vielä yhden matkan Keuruulle jatkamaan maalaustöitään.
Tuolloin, tarkemmin ottaen 20. marraskuuta, eli Maryn saavutettua 21 vuoden iän, Maryn ja Axelin yhteiselämä saattoi alkaa toden teolla. Maryn täysi-ikäistyminen tarkoitti sitä, että parin yhteiseen tulevaisuuteen epäilevästi suhtautuneella Kaarlo Slöörillä ei enää ollut heidän liittonsa suhteen sananvaltaa. Avioituminen tapahtui seuraavan vuoden toukokuussa, jolloin vastahakoinen isä-Slöörkin oli jo antanut liitolle siunauksensa.
Itsenäisen avioelämän aloittaminen ei tarkoittanut Gallénien ja Sääksmäen siteiden katkeamista. Maryn ja Axelin huhtikuussa 1891 syntynyt esikoinen Impi Marjatta kastettiin Sääksmäellä saman vuoden syyskuussa – ristiminen tosin hoidettiin ilman Axelin läsnäoloa. Gallénit olivat Sääksmäellä myös joulunaikaan 1891 päätellen siitä, että muutama Axelin tuon aikainen akvarelli on merkitty Sääksmäellä tehdyksi.
Sääksmäelle Gallénien tie vei myös loppuvuodesta 1892, kun perhe päätti muuttaa Helsingistä maalle. Ennen oman vakituisen kodin löytymistä majapaikkana toimi jälleen kerran Rapola, jossa Mary ja perheen tytär asustelivat Akselin maalatessa Helsingistä vuokratussa yksiössä. Oman ateljeekodin paikan löytäminen osoittautui hankalaksi ja alkuvuosi 1893 meni Imatralla, Helsingissä ja Sääksmäellä, kesä taas Kuopion seudulla, Vehmersalmella. Syksyllä 1893 Gallénit palasivat jälleen Rapolaan, joskaan tuolloin Axel ei vielä asettunut sinne vakituisesti. Mary sen sijaan valmisteli Rapolan ”yläpytinkiä” asuttavaan kuntoon talvea varten.
Vuoden 1894 alussa Axel jätti Helsingin ja saapui Rapolaan. 1894 muodostui Gallénille intensiivinen ajanjakso, jonka aikana hän maalasi useita kuuluisimmista töistään. Tuon kevään luomiskauden satoa ovat muun muassa Ad Astra ja aikanaan huomattavaa kohua herättänyt Symposion-taulu. Lisäksi Gallénin siveltimestä syntyi maisemakuvia: esimerkiksi Huurteiset koivut, Kevättalven hankia ja Kevät Rapolan harjulla. Rapolassa Gallén teki ensimmäistä kertaa myös taideteollisia kokeiluja. Seuranaan hänellä oli Rapolan väen ohella vanha ystävä Emil Wikström, oppilaaksi hyväksytty Vilho Sjöström sekä Helsinkiin marraskuussa saapuessaan Galléniin vaikutuksen tehnyt saksalainen kirjailija Adolf Paul, joka ennen Suomesta lähtöään tuli Rapolaan vieraisille ja lumoutui sen tunnelmasta.
Sääksmäen spiritistit
”Mutta erikoisen hyvin muistan erään illan, joka vietettiin minun luonani Kantalassa. Oli myöhä, ja keskiyöhön päästyä tahdoimme keskustella henkien kanssa. Laadimme eräänlaisen emanulektorin, nk. psykografin, jommoista olimme Gallenin äidin kerran nähneet käyttävän. Ruudutimme paperin. Hengen lukukykyä tuntemattomina annoimme sen itse emanulektorin avulla määrätä aakkosten paikat ruuduissa. Sitten, koetteeksi toivoen vainajasta tietoja, manasimme esiin mm. Lauri Kivekkään hengen.
”Oletko Kivekäs?”
”Olen!”
”Missä olet nykyään?”
”Valehaudassa!”
”Onko ruumis mukana?”
”On, – pyh pirua”
”Mitäs sanot rouvasi [Ida Aalberg] naimisiin menosta?”
”Aatelismiehen sai!”
”Sanopa, missä ovat teosofian etevimmät profeetat?”
”Mene Mahatma Peitumban luo Westhoethiaan Itä-Intiaan.”
Paljon siinä kyseltyämme ja monta vastausta saatuamme, toinen toistaan ihmeellisempiä, me epäuskoisina aloimme vaatia selvempiä hengen läsnäolon ilmauksia. ”Emme vielä usko, koputa ikkunaan, repäise seinäpaperia, anna jokin merkki!”
Kuuntelimme, odotimme, ympärillä yön pohjaton mykkyys. Ei ääntä, ei merkkiä. ”Sinun pitää! Me käskemme!” ja me painamme emanulektoria intensiivisesti.
Hitaasti ja tasaisesti tulee vastaus:
”Ota — pois — la — si —– älä — pai-na!”
Nyt hän on heikko, nyt hänen täytyy vastata. ”Sinun pitää, pitää!” Me painamme lasia kovasti, sitä käsin puristaen. Äkkiä se alkaa liikkua. ”O-ta pois lasi!” – ja samassa kätemme oikenevat lasin lennähtäessä alas pöydältä.”
– Emil Wikström vuoden 1894 spiritismikokeilustaan Gallénin kanssa teoksessa Gallen-Kallelan muisto (1932).
Gallénilla oli myös haaveita ateljeekotinsa rakentamisesta juuri Sääksmäelle, mitä puolsi myös hänen appensa Kaarlo Slöör. Gallén etsi Wikströmin kanssa souturetkillään paikallisilla järvenselillä sopivaa paikkaa, mutta sitä oikeaa ei vain löytynyt. Kerrotaan, että hänen silmissään oli Jylhänkärki-niminen paikka, mutta kuultuaan kesäisenä iltana karjakellon äänen totesi sen sijaitsevan liian lähellä asutusta.
Kesän 1894 lähestyessä hermostuneisuus keskeneräisistä töistä, ateljeen paikasta ja myös kesäasumisen järjestelyistä – muutkin Slöörin perheen jäsenet tahtoivat saapua Rapolaan – valtasi Gallénit. Toukokuussa 1894 Axel teki talonkatsomismatkan Ruovedelle, ja havaitsi, että maa siellä oli kalliimpaa kuin Sääksmäellä, mikä sai hänet taas kerran arvelemaan ”ajaako kohtalo meidät sittenkin Sääksmäelle”. Ateljeen paikka löytyi kuitenkin lopulta juuri Ruovedeltä, jonne Gallénit muuttivat syksyllä 1894.
Gallénin Sääksmäellä oleskelu oli siis katkonaista, ja varsinaisen vakituisen asumisen aika oli lyhyt – mutta taiteellisesti merkittävä. Eikä muutto Ruovedelle myöskään tarkoittanut Sääksmäen siteiden täydellistä katkeamista. Kevättalven 1894 jäätyä taakse Gallén vieraili vielä useita kertoja Wikströmin ateljeekodissa Visavuoressa ja käytti teoksissaan myös sääksmäkeläisiä aiheita. Lisäksi Gallén hahmotteli Sääksmäellä kuvaideoita useisiin myöhempiin Kalevala-aiheisiin töihinsä, kuten Kullervon kiroukseen (1899) ja Kullervon sotaanlähtöön (1901).
Visuveden kesät
Visuvedellä Gallén oleskeli kahtena eri kesänä. Ensimmäisen kerran näin kävi kesäkuussa 1889, jolloin hän vietti Visuvedellä hetken aikaa maalaten Haavakuume-teoksen, jota hän piti yhtenä parhaistaan. Juhannuksen tietämillä Gallén ja matkakumppaninsa maalarikreivi Louis Sparre jatkoivat matkaansa Keuruulle, Ekolan torppaan.
Kevään 1891 koittaessa Gallén kuuli korvissaan taas erämaiden kutsun ja lähti jälleen Sparren kanssa kohti Sisä-Suomea. Kesäleiri pystytettiin Visuveden Murtosaareen, parikymmentä kilometriä Ruoveden kirkolta pohjoiseen, josta löytyi asumukseksi saaressa sijainnut autio torppa. Gallén, Sparre ja seuraan liittynyt Emil Wikström majoittuivat saareen heinäkuun puolivälissä ja kuun lopussa paikalle saapuivat myös Mary, Gallénien tytär Impi Marjatta ja apulaistyttö Hilda.
Gallén maalasi Murtosaaressa maisemamaalauksia sekä Aino-triptyykkiä käyttäen mallinaan seudun maalauksellisia rantoja ja poukamia. Hän ihastui seutukuntaan ja sen asukkaisiin, kuten myös Helvetinjärveen, jonne hän teki Sparren kanssa retken ennen vaimonsa ja lapsensa saapumista. Takaisin etelään Gallén perheineen lähti syyskuun alussa. Gallénin toinen Visuveden vierailu kesti siis muutaman kuukauden.
Herrat Helvetinkolulla
”Soudettiin ensin (Visuveden) Harakkalaan, josta käveltiin Jokelaan. Joka asumukseen matkan varrella piti poiketa jonkin tehdyn asian varjolla. Jokelassa pyydettiin kaljaa, jota emäntä antoikin. ’Mitä maksaa?’ kysyi Kalleini. ’Ei se mitään maksa’, vastattiin [.] No kiitoksia sitten vain ja lähdettiin matkaa jatkamaa. Mutta tuumi Kalleini välillä, että taitaisipa sen hinnan vielä kerran tarvitakin. Tultiin sitten Marttilaan, missä pyyttiin maitoa, mutta ei ollut, kuka olisi antanut, kun ei ollut kuin kakaralauma kotona. Ämmäkin oli livistänyt tulijoita mettään karkuun ja Kallekin oli kytömaallaan. Mutta jonkinnäköinen maidonantaja piti vain saada näkyviin ja lopulta lapset lähtivät perätöykyriä kuten kanaparvi mettän isäänsä hakemaan. Ja viimein tultuaan hän löysi matkamiehille maitoa, joka ei maksanut kuin 25 p. Tarjosivat minullekin. Mutta saatanaako minä heidän mailoillaan, että minä sitä juomaan olisin ruvennut, eihän minun jano ollut. Tultiin seuraavaan asumukseen Sipilään. Siellä pyylettiin piimää. Viili ei ollut, mutta emäntä toi piimäpyttynsä. Ja siitä herrat mielissään, se vasta hyvää oli. Pyysivät leipääkin, jota sitten saivatkin, vaikka kyllähän niillä eväänä oli näkkileipää, mutta kun pitää kumminkin olla kuin kurjet. ’Antakaa tolle Matillekin’, sanoivat. Ja söinhän minä sitten vähäsen. Mutta minä rupesin lopulta kiirehtimään ja sanon, etteihän tästä saatanasta perille päästä ennenkuin ehtoolla, jos tässä joka paikassa ruvetaan pysähtelemään. No niin lählettyä sitten viimmein päästiin polkua pitkin sinne Helvetinkolulle, ja minä vein ne sen vuoren päällitte sitä koulun pohjaa pitkin sinne järven rantaan. Hetken katteltuaan ne sitten vetivät rannalta pari lankkua alleen ja oikaisivat maata. Minä lähin sillä aikaa käveleen vuoren päällystää Rimmille päin ja löysin yhden koivikosta pirusti mansikoita ja minäkös muuta kun otin lakkini, noukin sen täyteen ja vein ne herroille syötäväksi. Ja nekös oli marjoista mielissään.”
– Oppaana toimineen Parta-Matin kertomaa Gallénin ja Louis Sparren eräretkestä Helvetinkolulle.
Keuruun kesiä – ja talvi
Keuruun seudulla oli erityinen asema sekä nuoren Axel Gallénin elämässä että hänen tuotannossaan. Aivi Gallen-Kallela on laskenut, että kuuden opiskeluvuotensa aikana 1880-luvulla Gallén vietti Keuruulla yhteensä neljätoista kuukautta. Tänä aikana hän maalasi noin sata teosta, joista lähes 80 on tunnistettu ja kortistoitu.
Ensimmäisellä Keuruun matkallaan elokuussa 1884 Gallén maalasi maisemia, talonpoikaisarkkitehtuuria ja rannalla soutajiaan odottavia veneitä. Hän palasi Keuruulta elo-syyskuun vaihteessa takaisin kotipaikkakunnalleen Tyrväälle. Gallénin ensimmäinen oleskelu Keuruulla kesti siis noin kuukauden.
Gallén palasi Keuruulle tammikuussa 1887 asettuen nykyisen Huhkojärven, silloisen Jamajärven rannalla sijaitsevaan Ekolan torppaan. Oleskelunsa aikana hän maalasi useita tunnetuimmista kansanelämää käsittelevistä teoksistaan, kuten Kerjäläispoika, Ensi opetus ja Talonpoikaiselämää. Tämä Gallénin toinen Keuruulla oleskelu kesti noin yhdeksän kuukautta. Vasta syyskuun alussa 1887 hän palasi Pariisiin opintojensa pariin.
Katso teos Talonpoikaiselämää wikipediasta
Kolmannen kerran Gallén suuntasi Keuruulle kesällä 1889 saatuaan opintonsa Pariisissa päätökseen. Hän matkusti maalarikreivi Louis Sparren kanssa, ja kaksikko kävi ennen lähtöä kuvauttamassa itsensä erämaatamineissaan. Lähtiessään kesäkuussa kaksikon määränpää oli vielä arvoitus heille itselleenkin. Kuten todettua, he majoittuivat ensin Visuvedelle, jossa Gallén maalasi kuuluisan Haavakuume-teoksensa.
Juhannuksen aikaan Sparre ja Gallén siirtyivät jälleen Ekolan torppaan, jossa Gallén jatkoi maalaustöitään. Kesästä 1889 muodostuikin Gallénille hyvin tuottelias: hänen tuotannostaan väitelleen Janne Gallen-Kallela-Sirénin mukaan tuolloin syntyi ”yli kaksikymmentä merkittävää taulua, joiden joukkoon mahtuu puolisen tusinaa mestariteosta”. Aivi Gallen-Kallelan laskelmien mukaan sateisen ja viileän kesän 1889 tuloksena syntyi jopa lähes neljäkymmentä työtä – vaikka Gallén ei omien sanojensa mukaan edes ollut oikein ”vedossa”. Tämän Ekolan kesän tuotantoa ovat muun muassa maalaukset Tyttö Keuruun kirkossa ja Saunassa.
Katso teos Saunassa wikipediasta
Katso teos Tyttö keuruun vanhassa kirkossa wikipediasta
Tuotteliaan maalaustyönsä ohessa Gallén ehti myös viettämään aikaa Keuruulle kokoontuneen, poikkeuksellisen nimekkään kesävieraiden joukon kanssa. Kesällä 1889 Keuruulle oli kerääntynyt nuorsuomalaisen kulttuurisukupolven kermaa. Kolhon Malmin huvilassa oli kesänvietossa Vaasan läänin kuvernööri Alexander Järnefeltin perhe mukaan lukien lapset Eero, Armas, Arvid, Aino ja Elli sekä heidän vieraansa, Eeron myöhempi puoliso näyttelijätär Saimi Swan. Lisäksi paikalla olivat Eero ja J. H. Erkko, Juhani Aho sekä jyväskyläläinen näytelmäkirjailija Robert Kiljander, nuorsuomalaisten johtomies Jonas Castrén, naisasianainen Aleksandra Gripenberg ja näyttelijätär Kaarola Avellan. Aino Järnefeltin mukaan Sparre ja Gallén olivat ”erittäin hauskoja poikia. Lystäilivät ja näyttelivät kaikenmoista, oikein oli pakahtua naurusta”. Hieman myöhemmin seuraan liittyi vielä Jean Sibelius, ilmeisesti tulevan vaimonsa Aino Järnefeltin perässä.
Kesävieraiden kavalkadi ei käyttänyt kesäänsä vain lomailuun, vaan puhkui taidetta täysin palkein: ”Maalattiin, kirjoitettiin, näyteltiin, laulettiin ja soitettiin”, Juhani Aho esimerkiksi viimeisteli Helsinki-teostaan, ja Arvid Järnefelt suunnitteli Isänmaa-romaaniaan. Eero Järnefeltin päätöitä Kolhon kesänä olivat maalaukset Kesäkuun yö ja Pyykkiranta, mutta hän myös kuvitti Ahon Rautatie-novellia. Kävipä niinkin, että Eero Erkko, Arvid Järnefelt ja Juhani Aho kokoontuivat Malmin huvilaan perustamaan uutta vapaamielistä sanomalehteä, Päivälehteä, josta myöhemmin sukeutui Helsingin Sanomat.
Kesän kohokohta oli Keuruun kesäjuhlat, joita vietettiin 10-–11. elokuuta tarkoituksena kerätä varoja uutta kunnansairaalaa varten. Juhlien päänumero oli näytelmä ”Amalia ystävämme” jota toteuttamassa olivat muun muassa Järnefeltin lapset. Gallén osallistui näytelmän kulissien suunnitteluun ja maalaamiseen.
Keuruun kesäjuhlat 1889
Kauppias Edvard Damstenin pihalle ja pystytettiin asianmukainen esiintymislava ja paikat koristeltiin kesäisesti. Elokuun 10. päivänä alkoi lavalla tapahtua: tilaisuuden avasi kirkkoherra Pihlman, ’unipappi’ toivotellen Jumalan siunausta ja apua sairaalalle. Historioitsija Axel Warén, Keuruun pappilan omia poikia, esitteli puheessaan kotipitäjänsä menneisyyttä. Totisen torvisoittokunnan esitettyä osuutensa, lavalle marssi Warénin kuusimiehinen veljessarja laulamaan äänissä.
Tilanomistaja Ernst Ivar Roini piti lennokkana puheen, minkä jälkeen seurasi juhlan kohokohta, Robert Kiljanderin näytelmä Amalia ystävämme, joka esitettiin kirjailijan läsnä ollessa ammattitaitoisin voimin. Ainoassa miespääosassa näytteli Arvid Järnefelt ja naisrooleissa olivat näyttelijätär Saimi Swan, Kaarola Avellan, ja Järnefeltin sisarukset Aino ja Elli sekä Elina Warén. Esitys sai myrskyisät suosionosoitukset. Elokuisen illan hämärtyessä esitettiin vielä Ahlqvist-Oksasen laatima kuvaelma Koskenlaskijan morsiamet bengalitulien loisteessa. […]
Näytelmän päätyttyä Robert Kiljander huudettiin esiin vastaanottamaan aplodit ja ’herrasmieskauppias’ Edward Damsten ilmoitti lahjoittavansa Keuruun uuteen kirkkoon alttaritaulun. Sen toteuttaisi taiteilija Eero Järnefelt. […] Illan pimetessä paikalla ollut ’kuohukerma’ lähti Keuruu-laivalla jatkamaan juhlaa Keurusselän aalloilla.
– Aivi Gallen-Kallela teoksessa ”Koko elämäni on siveltimessäni!” Akseli Gallen-Kallelan neljä matkaa Keuruulle (1993).
Gallénin oma osuus juhlien toteutuksesta jäi tähän, eikä hän osallistunut varsinaisiin kesäjuhliin. Gallén ja Sparre saatettiin junalle jo elokuun alussa ja he palasivat Jamajärvelle jatkamaan omaa luomistyötään. Silti, Gallén tuli solmineeksi Keuruun kesässä tärkeitä kontakteja tulevaisuutta varten.
Gallénin ja Sparren oleskelu Ekolassa päättyi hieman myöhemmin riitasointuisesti. Sparrelta varastettiin rahaa ja syylliseksi paljastui oman väen edustaja, 25-vuotias Sakari, joka asiasta tivattaessa totesi tehneensä rötöksensä ”kansan kunnian tähden”. Taustalla oli mahdollisesti se, että Gallén oli käyttänyt Saunassa-teostaan maalatessaan torpan piikatyttöä alastonmallina, mikä yhteissaunomisperinteestä huolimatta oli ennenkuulumatonta. Ekolasta lähtöä kiihdytti myös epäilyttävä vatsatauti, johon sekä Gallén että Sparre sairastuivat. Ainakin Gösta Serlachius on esittänyt muistelmissaan, että talon väki koetti myrkyttää taiteilijat sujauttamalla rotanmyrkkyä heidän ruokaansa. Gallénin ei ollut helppo hyväksyä tapahtunutta välirikkoa: olihan hän oleskellut torpassa pitkään ja käyttänyt sen maisemia ja asukkaita monissa teoksissaan. Episodi aiheutti myös taiteellisen takaiskun: sen vuoksi Saunassa-teos, josta piti tulla Keuruun ajan pääteos, jäi Gallénin suureksi harmiksi keskeneräiseksi – hän kutsui sitä ankarasti ”arvottomaksi luonnokseksi”.
Ekolasta lähtemiseen myötävaikuttivat ilmeisesti myös Gallénin ikävä Maryn luokse sekä hänet jo ennen Ekolan konfliktia vallannut haave matkustamisesta yhä kauemmas sivistyksen parista, aina Lappiin asti. Marylle kirjoittamassaan kirjeessä Gallén totesi olevansa ”kyllästynyt kaikkiin näihin talonpoikiin ja muihin ihmisiin, joiden kanssa olen tekemisissä, he vaikuttavat minusta niin yksinkertaisilta, porvarillisilta ja tavanomaisilta”. Vaikuttaakin siltä, ettei edes Ekolan erämaatorpan väki vastannut sitä kuvaa alkuperäisestä ja -voimaisesta Suomen kansasta, jonka Gallén oli itselleen luonut.
Ekolasta Gallén ja Sparre siirtyivät muutamaksi viikoksi Keuruun pappilaan viimeistelemään keskeneräisiä teoksiaan. Lokakuun alussa Gallén matkusti Helsinkiin Marya tapaamaan, mutta palasi pian Keuruulle jatkamaan maalaamista. Paluu pääkaupunkiin ja Maryn luo koitti marraskuun alussa.
Neljännen ja viimeisen maalausretkensä Keuruulle Gallen-Kallela teki hyvin toisenlaisissa tunnelmissa. Hän matkusti syyskuussa 1917 ensin Mänttään tapaamaan Mäntän tehtaiden tuolloista patruunaa Gösta Serlachiusta, ja matkaa jatkettiin yhdessä Ekolan maille. Jamajärven rannat olivat kuitenkin jo peruuttamattomasti muuttuneet: Ekolan torppa oli purettu, sen asukkaat poissa ja järveä ympäröinyt metsä hakattu. Serlachiuksen mukaan Gallen-Kallela muisteli retkellä haikeana aiempia Ekolan aikoja, ja hän palasi tähän järkytykseen vielä vuosia myöhemminkin. Tällä Keuruun retkellä Gallen-Kallela maalasi Sänkipelto-teoksen sekä mahdollisesti Mäntän koskea esittävän työn, jotka molemmat päätyivät Gösta Serlachiuksen kokoelmaan.
Janne Gallen-Kallela-Sirénin mukaan ”Jamajärvestä ja sen ympäristöstä muodostui nuorelle Axelille maaseutuparatiisi, joka vaikutti ratkaisevasti hänen taiteensa kehitykseen 1880-luvulla ja tulevina vuosikymmeninä”. Samoin kyseiset teokset ovat vaikuttaneet myös suomalaisten kansalliseen omakuvaan. Gallen-Kallela-Sirén huomauttaa, että Gallénin varhaisen tuotannon maisemat ja ihmiset nähdään nykyisin ”’perisuomalaisuuden’ taiteellisina ilmentyminä”. Tällöin saattaa unohtua, että taiteilijan kyseisissä teoksissaan käyttämä materiaali edusti hyvin rajattua osaa Suomen maantieteestä – Gallénin 1880-lukulaiset suomalaista maaseutuelämää kuvaavat teokset sijoittuvat muutamin poikkeuksin Keuruun ja Korpilahden seuduille. Näin tämä Näsijärvestä pohjoiseen ja koilliseen sijaitsevien seutujen paikallismaisema on muuttunut kansallismaisemaksi.
Gallénin maalaamat maisemat olivat myös aikaan sidottuja: Ekolan maat olivat jo vuonna 1917 tyystin toisenlaiset kuin 1880-luvulla. Ajan kulusta huolimatta jotain on kuitenkin vielä nytkin – yli sadan vuoden kuluttua – jäljellä: Jamajärven eli nykyisen Huhkojärven vetonaula on Ekolanniemestä muutaman sadan metrin päässä pohjoiseen sijaitseva reilun metrin kokoinen kivenlohkare. Tämä kivi esiintyy Gallénin 1889 maalaamassa Jamajärven metsämaisemassa ja sen kolme vuotta myöhemmässä toisinnossa Erämaajärvi. Lohkareen kuuluisin taidehistoriallinen esiintyminen lienee kuitenkin Gallénin Ruoveden Kalelassa maalaamassa Kullervon kirouksessa (1897–1899) – kivenä, jonka juurella Kullervo heristää hurjana nyrkkiään.
Gallen-Kallelan jalanjäljillä Keuruulla
”Kun matkailija tänään palaa Axelin jalanjäljille, hän törmää vääjäämättä muutoksiin, mutta sieltä täältä löytyy myös muistoja ja merkkejä taiteilijan sadan vuoden takaisista kuvataiteellisista metsästysretkistä. Jamajärveä ei kartalta enää löydy, sillä järvi on toisen maailmansodan jälkeen saanut uudeksi nimekseen Huhkojärvi. Sen länsirannalla ei Ekolan torpastakaan ole jäljellä muuta kuin ruohon ja sammaleen peittämä kivijalka, rantasaunasta ei sitäkään. Torppaa aikoinaan ympäröineet pellot ovat kasvaneet umpeen ja järvestäkin näkyy kivijalan kohdalta vain pilkahdus. Järven kaislikko lienee tänään vielä tiheämpää kuin Gallénin ja Sparren polskiessa sen rantavesissä. Huhkojärven eteläpäässä kulkija törmää aidattuun yksityisalueeseen. Maisemiltaan ja topografialtaan vaisumpi järven pohjoispää sen sijaan on vielä kulkijalle sallittua aluetta. Itäpuolella on pari maatilaa ja niiden ympärillä Isoahon loivasti nousevaan rinteeseen kynnettyjä peltotilkkuja. Kukkulan rinteeltä aukenee komea näkymä kohti järven länsirannalla, Ekolanniemestä etelään kohoavia jyrkkiä kallioseinämiä, joihin paikallishistoria kertoo Gallénin yrittäneen veistää pirunkuvaa.”
– Janne Gallen-Kallela-Sirén teoksessa Minä palaan jalanjäljilleni. Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide (2001).
Katso teos Kullervon kirous wikimediasta
Mäntän mesenaatit
Keuruun seudulle Gallénia veti muukin kuin vain Ekolan torpan rauha. Läheisessä Mäntässä nimittäin vaikutti G. A. Serlachius (1830–1901), Gallénin ystävä ja mesenaatti. Miesten kytköksistä kirjoittaneen Maritta Pitkäsen mukaan Serlachiuksen ja Gallénin suhde oli jopa ”aikakautensa tärkein taiteilija-mesenaattisuhde maassamme”.
Ensimmäistä kertaa taiteilija ja mesenaatti tapasivat toisensa Turussa 1884, ja tuttavuus uusittiin kaksi vuotta myöhemmin Pariisissa, jossa sovittiin Gallénin tulosta Mänttään Serlachiuksen vieraaksi. Joulun 1886 Gallén viettikin Mäntässä Serlachiuksen kestitettävänä: ”Söin ja join kolme päivää ja kaksi yötä palatakseni rikkinäisenä – sönderbruten – etten sanoisi pahempaa, metsätorppaani”, tilitti Gallén riehakasta joulunviettoa kirjeessään.
Maaliskuussa 1887 Gallén kävi jälleen Mäntässä, mahdollisesti neuvottelemassa Serlachiuksen muotokuvan maalaamisesta – työstä, jota hän teki saman vuoden kesä-heinäkuussa Mäntässä. Valmis muotokuva (1887) ei saanut varauksettoman hyväksyvää vastaanottoa Serlachiuksen perhepiirissä, mutta Gallénin saatua teoksesta valtionpalkinnon myös arvostelu laantui.
Seuraavan kerran Gallén oleskeli Mäntässä vuonna 1889 asuessaan Ekolan torpassa. Tuolloin hän maalasi Serlachiuksen 11-vuotiaan tyttären Sissin muotokuvaa, joka valmistui elokuussa 1889. Lisäksi Gallén maalasi myös muotokuvan rouva Alice Serlachiuksesta ja mahdollisesti luonnosteli koristeluaiheita perheen ruokasaliin. 1890-luvulla Gallén maalasi vielä Alice Serlachiuksen toisen muotokuvan, joka aiheutti jälleen arvostelua perhepiirissä, eikä tyydyttänyt myöskään taiteilijaa itseään.
Serlachius oli jo aiemminkin antanut Gallénille taloudellista tukea, mutta vuoden 1889 alussa siitä tuli säännöllistä: Serlachius alkoi tukea Gallénia 100 markan kuukausiavustuksella. Serlachius myös tuki merkittävästi Kalelan rakentamista. Hän suhtautui Gallénin hankkeeseen hyvin myönteisesti ja suostui tämän rakennuskustannuksia varten ottaman 4000 markan lainan toiseksi takaajaksi. Serlachius myös antoi lisärahoitusta kun rakennustyöt uhkasivat keskeytyä hankaluuksiin rakennusmestarin kanssa.
Gallen-Kallelan ja G. A. Serlachiuksen suhde katkesi jälkimmäisen kuolemaan vuonna 1901, mutta se ei päättänyt Gallen-Kallelan kytköstä Mänttään ja Serlachiusten sukuun: G. A. Serlachiuksen lisäksi Gallénilla oli läheiset välit myös tämän poikaan Axel Serlachiukseen sekä veljenpoikaan Gösta Serlachiukseen.
Gösta Serlachiuksen ja Gallénin tutustumisen ajankohtaa ei tiedetä tarkkaan, mutta kirjeenvaihdon perusteella he ovat tunteneet toisensa jo vuonna 1902. Ylipäänsä tietoa Gösta Serlachiuksen ja Gallen-Kallelan yhteisistä vaiheista on vähän. Heidän kanssakäymisensä intensiivisin jakso näyttää kuitenkin osuneen Gallen-Kallelan toisen Kalela-kauden alkuvuosiin.
Serlachius on kertonut käynnistään Kalelassa oletettavasti vuonna 1915, jolloin hän osti Gallen-Kallelalta 17 pientä maalausta luotolla. Gallen-Kallela kävi puolestaan Ruovedeltä Mäntässä ainakin syyskuussa 1916, ja jälleen syyskuun alussa 1917, jolloin hän, Serlachius ja muun muassa Louis Sparre ja Pekka Halonen lähtivät Mäntästä jo edellä kuvatulle retkelle Gallénille niin tuttuihin Ekolan torpan maisemiin Jamajärvelle.
Serlachiuksen ja Gallen-Kallelan kirjeenvaihto taukosi 1917, jolloin päättyi myös Serlachiuksen tiivis teosten hankinta Gallen-Kallelalta. Vuonna 1919 hänen hallussaan oli 24 Gallen-Kallelan työtä, eikä kokoelma seuraavalla vuosikymmenellä karttunut kuin kahdella teoksella. Tähän vaikutti oletettavasti sekä Gallen-Kallelan oleskelu Amerikassa 1923–1926 sekä Serlachiuksen ostovoimaa heikentänyt lamakausi.
Myöhemmin Gallen-Kallelaa ja Gösta Serlachiusta yhdistäväksi tekijäksi muodostui Jamajärven alue, jossa Gallen-Kallelalle tuttu Ekolan torppa sijaitsi. Torppa oli ollut Mäntän tehtaiden omistuksessa jo vuodesta 1907, joskin Gallen-Kallelan oleskelun aikaiset rakennukset oli jo tuolloin purettu. Kertomukset Gallen-Kallelan oleskelusta torpassa herättivät Serlachiuksen kiinnostuksen paikkaan, ja kun syksyllä 1927 hänelle tarjottiin ostettavaksi Jamajärveen rajoittuvaa metsäaluetta, Serlachius osti sen ja vaihtoi palstan nimen Huhkojärveksi. Liittämällä vielä muutaman ostamansa torpan ja lisämaata alueeseen Serlachius loi Huhkojärven tilan, jonne hän rakennutti Hannes Autereen ja W. G. Palmqvistin suunnitteleman päärakennuksen – tehtailijan oman, Visavuoresta ja Kalelasta muistuttavan, joskin vaatimattomamman ja perinteisemmän erämaakotinsa.
Gallen-Kallela kirjoitti Serlachiukselle pitkän tauon jälkeen vuonna 1928 ja sai myös Serlachiukselta vastauksen, jossa tämä kertoi hankkineensa Huhkojärven tilan. Kesäkuussa 1930 Huhkojärvellä järjestettiin sitten saunan vihkiäiset, joista muodostui vanhojen ystävien jälleentapaaminen: Gallen-Kallelan ja Serlachiuksen lisäksi paikalla oli esimerkiksi Emil Wikström. Gallen-Kallela vieraili Serlachiusten luona Mäntässä viimeisen kerran marraskuussa 1930, kolmisen kuukautta ennen kuolemaansa.
Serlachiuksien ja Gallen-Kallelan ystävyys- ja mesenaattisuhde loi pohjan Serlachiuksen taidesäätiön huomattavalle Gallen-Kallela-kokoelmalle. Kaiken kaikkiaan säätiön hallussa on 180 Gallen-Kallelan teosta. Serlachiusten ja Gallen-Kallelan suhteen hedelmistä voi siis käydä nauttimassa henkilökohtaisesti Mänttä-Vilppulan Serlachius Museoissa, joiden kokoelmista löytyvät esimerkiksi teokset Tuonelan matkalla (1888–1894), Tyttö Keuruun kirkossa (1889) ja Ilvesluola (1906).
Kalela – Ruoveden erämaa-ateljee
Kuten on jo todettu, Gallén tunsi 1890-luvun alkuvuosina suurta tarvetta erämaa-ateljeelle, mutta hänellä oli vaikeuksia löytää sille sopiva paikka. Sääksmäen lisäksi Gallén kävi katsomassa ateljeen paikkaa myös Savossa, Kallaveden rannoilla, mutta palasi kuitenkin jatkamaan etsintöjä Keuruun ja Ruoveden seudulle. Gallén ihastui ensin Ruoveden Karkausniemeen, mutta paikan isäntä ei suostunut myymään maitaan taiteilijalle. Ruoveden rannoilta, Pöytäniemen talon mailta löytyi kuitenkin lopulta sopiva paikka.
Kalelaa katsomassa
”Kanootin kokka kääntyi uudelleen kärsimättömänä kohisten etelää kohti. Pitäjän vanha kirkkoherra oli neuvonut katsomaan rantoja lähellä historiallista Kautun vuolletta, Roothin ja Spoofin, Suomensodan sankareiden myötä mainetta saaneen sotatantereen läheisyydessä. Siellä oli käkkyrämäntyisiä kallioniemenkärkiä, oli kullanhimertäviä hietarantoja ja jyrkkiä louhikkoja kirkkaan veden partaalla. Matka laivalla taittuisi kaupungista oman pesän rantaan muutamassa tunnissa.
Lämpimän kesäpäivän iltana kanootti sihahti puolikuun muotoisen rannan hiekalle. Pöytäniemen taloon kuuluva Pitkäniemi näytti palstanhakijalle parhaat puolensa. Niemi työntyi ikimäntyineen ja sammalpeitteisine kallioineen kymmeniä metriä kohti luodetta Ruoveden Ison selän syliin. Siinä olivat pienoiskoossa ainekset, joita mies turvapaikallee tarvitsi. Oli kaareva hiekkaranta, jonka hiekka veden alla päilyi kullanpunertavana. Pieni lehtoinen alue tarjosi pari aaria kasvimaalle ja niemen itäiselle rannalle mahtuisivat karja- ja huoltosuojat.
Vihreä ja harmaa sammal peitti kivet ja kalliot. Niemen kärjessä kallio syöksyi pystyseinäisenä syvyyksiin. Siinä olisi laskupaikka laivoille ja veneille. Palokärjen kimeä huuto varmisti erämaan tunnelman.
Ei tullut nuori kuvaniekka ajatelleeksi joulukuun pimeyttä tai tammikuun paukkupakkasia, jolloin harva elävä olio selviäisi hengissä pohjoisen tuulien riepottamalla niemellä lumen ja jään peittäessä maiseman kuolemankaltaiseen syleilyynsä.”
– Aivi Gallen-Kallelan kuvaus Axelin tontinhakumatkasta Ruovedelle vuonna 1894, teoksessa Taiteilijakoteja (2006).”
Neuvottelut tonttikaupasta saatiin päätökseen syyskuussa 1894, ja rakennuksen suunnitelmat valmistuivat jo saman vuoden marraskuussa. Työt oli aloitettu jo lokakuussa, mutta ne eivät edistyneet Gallénille mieleisellä vauhdilla, ja budjettikin alkoi osoittautua alimitoitetuksi. Työn pitkittyminen ja tuore, Turussa koettu huono näyttelymenestys turhauttivat Gallénia, joka päätti lähteä vuoden lopulla rakennustyömaan keskeltä Saksaan Maryn ja nelivuotiaan Marjatan jäädessä Ruovedelle. Tämä ratkaisu osoittautui onnettomaksi, sillä Axelin matkan kestäessä pieni Marjatta kuoli kurkkumätään. Gallén palasi Suomeen ja lähti vaimonsa kanssa Englantiin saadakseen surun keskellä jotain muuta ajateltavaa.
Axel ja Mary palasivat Lontoosta Ruovedelle kesä-heinäkuun vaihteessa 1895, mutta vielä tuolloinkaan rakennus ei ollut valmis. Kesä 1895 kuluikin urakan loppuun viemiseen ja vasta syksyllä Gallénit saattoivat viimein muuttaa taloonsa ja Axel keskittyä taiteeseensa – ainakin osittain. Impi Marjatan kuoleman aiheuttaman surun lisäksi Kalela nimittäin aiheutti omia hankaluuksiaan: rakennus oli vailla mukavuuksia, talousvesi oli kannettava talvisin avannosta, talon lämmittämiseksi piti hakata halot kymmentä uunia varten, ja apulaisia korven yksinäisyyteen, työnpaljouden keskelle oli vaikeaa saada. Suunnitteluvirheistä johtuen työtilassa ei ollut edes yhtä lämmintä nurkkausta, vain pelkkää vetoa seinästä seinään. Lisäksi Gallén oli odotettua mittavammaksi muodostuneen rakennusprojektinsa vuoksi huomattavissa veloissa. Kaiken tämän keskelle syntyi vielä tytär Kirsti elokuussa 1896.
Hankaluuksista huolimatta tulosta syntyi: loppuvuonna 1895 Gallén teki muun muassa ensimmäisen puupiirroksensa Kalman kukka sekä lasimaalauksia, joiden ohella Gallén maalasi lähiympäristöään, paikallisia ihmisiä ja perhettään. Merkittävimmäksi katsottu ja tunnetuin Gallénin taiteellinen saavutus ensimmäisten Kalelan vuosien aikana oli kuitenkin kalevalaisten maalausten sarja. Näistä ensimmäisenä Gallén työsti myös Marjatta-taru-nimellä tunnettua Väinämöisen lähtö –triptyykkiä. Elo-syyskuussa 1896 Gallén aloitti Sammon puolustuksen, joka saatiin jo lokakuussa Ateneumiin näytteille. Teoksen saamasta suosiosta huolimatta sen tilaaja ei ollut tyytyväinen, ja Gallén lupasi maalata uuden työn, Joukahaisen koston, joka valmistui syksyllä 1897. Samana vuonna valmistui myös etsauksia, puupiirroksia, lasimaalauksia sekä teokset Lemminkäisen äiti ja Velisurmaaja.
Luomiskauden katkaisi lähtö jo pitkään suunnitellulle matkalle Italiaan. Gallénit saapuivat Italiaan tammikuun alussa 1898 ja viipyivät matkallaan puolisen vuotta. Kesäkuun alussa he palasivat Kalelaan, jossa Axelin työvire jatkui. Hän oli tutustunut Italiassa freskomaalaukseen ja teki kokeiluja sen parissa. Lisäksi hän toteutti Kalelaan laajamittaisia uudistuksia, jotka paransivat rakennuksen asumis- ja työolosuhteita. Vuonna 1899 Gallén maalasi reaktiona Helmikuun manifestiin teoksen Helmikuun näky ja saattoi valmiiksi jo ennen Italiaan lähtöä melkein valmiin Kullervon kirouksen. Työn ohella Kalelassa ehdittiin pitää myös Maryn ja Axelin lasten, Kirstin ja marraskuussa 1898 syntyneen Jorman ristiäiset, joihin osallistuivat myös kummeiksi lupautuneet Robert Kajanus ja Jean Sibelius.
Kesällä ja loppuvuonna 1899 Kalelassa työtarmo keskittyi Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin sisustuksen ja kupolifreskojen suunnitteluun. Paviljonki valmistui kevättalvella 1900 ja Gallénin siihen maalaamat neljä freskoa (Sammon taonta, Sammon puolustus, Ilmarinen kyntää kyisen pellon ja Kristinusko ja pakanuus) saivat runsaasti huomiota ja kiitosta osakseen. Ikävä kyllä paviljonki ja siten myös Gallénin työt purettiin jo seuraavana vuonna.
Axel ja Mary palasivat Pariisista Suomeen toukokuussa 1900 yhdeksän kuukautta kestäneen freskourakan jälkeen, ja Axel päätti lähteä polkien erämaaretkelle Keski-Suomen korpiin.
Gallénin pyöräretki
Kirjallisuudessa esiintyy paljon kuvauksia Gallénin soutaen ja hiihtäen tekemistä erämaaretkistä, mutta Pyhä-Näsi -reitistön kannalta on osuvaa, ettei myöskään polkupyörä ollut hänelle vieras kapistus. Gallén oli hankkinut itselleen polkupyörän keväällä 1898 Italiasta, ja kesällä 1900 hän lähti sillä Kalelasta korpivaellukselle kohti Keski-Suomea. Gallén polki metsäteitä Pihlajavedelle, Multialle ja lopulta Saarijärvelle, joka sijaitsee – ajan polkumaasto huomioon ottaen jo varsin kunnioitettavat – sata kilometriä Kalelasta koilliseen.
Gallénilla oli mukanaan piirustuslehtiö, johon ikuistui matkan varrella paikallisia talonpoikia, heidän asumuksiaan ja luontonäkymiä. Vaelluksesta ei kuitenkaan selvitty vastoinkäymisittä. Pihlajavedellä Gallénin polkupyörä hajosi ja hän joutui jäämään paikan päälle odottamaan varaosia. Gallén kuitenkin käytti aikansa hyödyksi ja teki odotusaikanaan yksityiskohtaisia piirroksia paikkakunnan puukirkosta. Uusien osien saapumisen jälkeen matka jatkui Multialle, jossa syntyi ainakin lyijykynämuotokuva paikallisesta talonpoikaisnaisesta ja vesivärityö pitkospuusillasta.
Erämaaretkensä jälkeen Gallén käväisi Helsingissä, mutta palasi sitten jälleen Kalelaan tekemään suunnitelmia Helsingin ylioppilastalon musiikkisaliin tulevaa Kullervon sotaanlähtö -freskoaan varten. Gallén maalasi teoksen Maryn avustamana alkuvuonna 1901 ja sen paljastustilaisuus pidettiin 22. maaliskuuta 1901.
Gallénit itse olivat tuolloin jo kuitenkin Kalelassa, missä Axel suunnitteli uutta työtä, Juséliuksen mausoleumin freskoja. Hän viivytteli freskoja koskevan sopimuksen tekoa, koska oli Kullervon sotaanlähdön teon myötä saanut kokemusta freskotyöskentelyn vaivalloisuudesta. Hän allekirjoitti sopimuksen vasta syyskesällä ja syyskuun alussa hän sai valmiiksi mausoleumin kupolin koristelujen luonnokset. Kuun lopulla Gallén matkusti Poriin ja Mary apulaisenaan aloitti maalaustyön, joka valmistui alle kuukaudessa. Gallén ei kuitenkaan ollut jälkeen tyytyväinen. Hän oli myös katkeralla mielellä ymmärrettyään myyneensä työnsä alihintaan Juséliukselle.
Marraskuussa 1901 Gallén asettui Kalelan sijaan käytännöllisistä syistä Tampereelle, josta oli helpompi saada freskotyön jatkamiseen tarvittavia malleja. Sieltä oli myös hyvät kulkuyhteydet Poriin ja Ruovedelle, jossa Gallén ajoittain vieraili muun muassa hakemassa tarvikkeitaan. Gallén työskenteli mausoleumin freskojen luonnosten parissa Kauppakadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa sijaitsevassa rakennuksessa, eli Sandbergin talossa. Tampereelle muutto päätti Gallénin ensimmäisen, kuusi vuotta kestäneen vakituisen Kalelassa asumisen kauden.
Alkuvuonna ja kesällä 1902 Gallén teki piirustuksia mesenaattinsa Otto Donnerin erämaahuvilaa Pääskyn linnaa varten, mutta hänen päätyönsä oli kuitenkin Juséliuksen mausoleumin freskojen suunnittelu. Huhtikuussa 1902 hän pääsi jatkamaan maalaustyötä hautakappelissa. Gallénin työskennellessä freskojen parissa perhe asui Porista 17 kilometriä länteen sijaitsevassa Kuuminaisissa, josta Axel pyöräili työmaalleen päivittäin. Kuuminaisissa oleskelun aikana hän työskenteli freskojen ohella edelleen Pääskyn linnan piirustusten parissa ja myös maalasi merenrantamaisemia.
Pääskyn linna
Gallén oli Ruovedellä Kalelan lisäksi mukana myös toisessa kansallisromanttisessa rakennusprojektissa. Vuonna 1902 hän laati, joskin vastahakoisesti, piirustukset Kullervon sotaanlähdön mesenaattina toimineen Otto Donnerin Ruovedelle rakennettavaa Pääskyn linna -huvilaa varten. Donner oli Gallénin ystävä ja koulutoveri, joka Kalelassa vierailunsa tuloksena alkoi toivoa itselleen jotain samankaltaista. Niinpä hän osti Kalelan lähistöltä heinäkuussa 1901 114,5 hehtaarin kokoisen Pääskyn torpan tilan, jonne nousisi hänen oman jugend-kivilinnansa.
Pääskyn linnan piirustuksissa oli useita piirteitä, jotka myöhemmin toteutuivat Tarvaspäässä. Rakennukseen oli tarkoitus tulla kolme asuinkerrosta, ruoka- ja viinikellari sekä torni. Gallén lainasi suunnitelmissaan piirteitä keskiaikaisista linnoista ja kivikirkoista, ja kaavaili maalaavansa ylimmän kerroksen holveihin freskoja – piirustuksissa on havaittavissa esimerkiksi kyistä peltoa kyntävä Ilmarinen, eli Gallénin sekä Pariisin maailmannäyttelyn ja myöhemmin Kansallismuseon eteissalin freskoissa toteuttama aihe.
Donnerin huvilan rakentaminen aloitettiin talvella 1902, ja töissä oli jopa nelisenkymmentä miestä. Linnan paikkaa ryhdyttiin louhimaan, paikalle rakennettiin tie, ja sinne kuljetettiin puutavaraa, yli 200 kuutiota hiekkaa ja parikymmentätuhatta tiiltä. Pian työt kuitenkin odottamatta keskeytyivät, ja ruoveteläiset saivat ostaa rakennustarpeet polkuhintaan. Rakennustöiden keskeyttämisen syytä ei tiedetä varmasti. Kerrotaan kuitenkin, että Otto Donnerin vastavihittyä morsianta, ranskalaiseen seuraelämään tottunutta Valentine Bardya hirvitti asettua karhuja ja susia kuhisevaan hämäläiseen erämaahan. Donnerin huvilahaaveista jäi jäljelle vain kasvillisuuden peittämiä kivi- ja hiekkakasoja.
Syksyllä 1902 Gallénit asettuivat asumaan Poriin. Talven aikana Axel sai valmiiksi lopulliset luonnokset mausoleumin pääfreskoista, jotka maalattiin keväällä ja kesällä 1903. Elokuussa 1903 Gallén sai viimein työnsä hautakappelien freskojen parissa päätökseen ja palasi Kalelaan, joskaan ei malttanut pysyä siellä kauan. Vaikuttaa siltä, ettei hän enää innoittunut tutuista erämaamaisemistaan.
Joulukuussa Gallén lähti pitkälle, aina Espanjaan asti suuntautuneelle matkalle, jolta palasi vasta toukokuussa 1904. Suomeen päästyään hän ei jaksanut palata huomattavaa huolenpitoa vaativaan Kalelaan, vaan vietti perheensä kanssa kesän Konginkankaalla. Syyskuussa Axel palasi Kalelaan pakkaamaan tavaroita, ja lokakuussa hän siirtyi perheen väliaikaiseen kotiin Keravalle, jossa Mary ja lapset olivat oleskelleet elo-syyskuun vaihteesta lähtien. Keravalla oleskelu jäi kuitenkin lyhyeksi, ja tammikuussa perhe muutti Helsinkiin.
Kesäkuussa 1905 Gallénit palasivat jälleen Ruovedelle. Siellä Axel alkoi maalata uutta kalevalaista suurtyötään, Sammon ryöstöä, jonka hän sai valmiiksi loppuvuodesta Helsingissä. Lisäksi Gallén maalasi Väinämöisen lähtöä, joka sekin valmistui vasta seuraavana talvena Helsingissä ja teki luonnoksen Purren valitukseen, jonka sai valmiiksi 1907. Syys-lokakuun vaihteessa Gallénit siirtyivät Helsinkiin, eivätkä palanneet Kalelaan kymmeneen vuoteen.
Paluu Kalelaan
Elokuussa 1915 Gallen-Kallela muutti takaisin Ruoveden Kalelaan. Kannustimena paluuseen toimivat paitsi erämaanrauhan kaipuu, myös hänen ateljeekotinsa Tarvaspään joutuminen ensimmäisen maailmansodan alkamisen myötä sotavarustelujen näyttämöksi ja jopa vandalismin kohteeksi.
Taiteilijaperheen vuosikymmenen mittaisen poissaolon aikana metsä oli vallannut Kalelan. Jos elämä erämaa-ateljeessa ei koskaan ollut vaivoista ja vaikeuksista vapaata, sai Gallen-Kallela huomata, että kuluneet vuodet eivät olleet tehnyt siellä asumisesta ainakaan helpompaa. Talven alkaessa alkoi jälleen valtava talon lämmittämisen urakka, ja palvelusväkeä oli vielä vaikeampaa saada kuin aikaisemmin. Lämmityksen helpottamiseksi jo aiemmilta vuosilta tuttu muurari Sukanen eli Sehva Hukanen muutti talon suuren haukannokkatakan lämpöä varaavaksi uuniksi muuraamalla umpeen sen itäpuolisen avopesän.
Kalelaan paluun jälkeen Gallen-Kallela maalasi maisemia, teki etsauksia ja paneutui häneltä tilattujen Kansallisteatterin sisääntuloaulan koristelumaalausten luonnosten laatimiseen. Viimeksi mainittu työ edistyi Kalelaan saapumisen jälkeen nopeasti: luonnokset kaikkiin yhdeksään maalaukseen valmistuivat alkuvuodesta 1916. Gallen-Kallela kuitenkin myi luonnokset jo kesällä tamperelaiselle kauppaneuvos Tirkkoselle, mikä mahdollisesti kuvasti hänen intoaan tehtävään – maalausurakka jäi Gallen-Kallelalta lopulta toteuttamatta ja sen teki Juho Rissanen 1920-luvun loppupuolella. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että Gallen-Kallela sai Kalelassa Tarvaspäätä varten ottamansa velat maksetuiksi, eikä rahan puute enää pakottanut häntä tarttumaan epämieluisiin tehtäviin.
Vuonna 1916 valmistui uusi Kalevala-aiheinen maalaus Ilmarinen kyntää kyisen pellon, maisemamaalauksia ja muotokuvia: Gallen-Kallela ikuisti muun muassa Ruoveden Pekkalan kartanon isännän Alexander Aminoffin ja tämän pojan Gunnarin. Seuraavana vuonna syntyivät Kullervo petokarjoineen, Pohjolan tytär ja esimerkiksi muotokuvia Kalelassa vierailleesta Eino Leinosta.
Tammikuun lopulla 1918 Suomessa alkoi sisällissota, johon Gallen-Kallelakin osallistui valkoisten puolella. Hän ja poikansa Jorma hiihtivät rintamalle 31. tammikuuta ja jo muutamaa päivää myöhemmin olivat mukana taisteluissa Vilppulassa. Akselin kohdalla tehtävät rintamalla päättyivät tähän, koska hänet määrättiin muihin tehtäviin. Gallen-Kallela siirtyi Seinäjoelle suunnittelemaan kunniamerkkejä ja mitaleja valkoiselle armeijalle. Lisäksi hän toimi myös kartoitustoimiston ja pääesikunnan kirjapainon päällikkönä, piirsi lippuja eri suojeluskunnille, seteleitä Vaasan Pankille ja suunnitteli eri aselajien univormuja. Mary sen sijaan vietti koko sisällissodan ajan Kalelassa.
Gallen-Kallela palasi sotavaurioilta säästyneeseen Kalelaan heinäkuussa 1918. Samana syksynä hän maalasi paitsi ateljeensa ympäristön luontoa, myös Kalevala-aiheisen maalauksen Katuva Kullervo. Maaliskuussa 1919 hänet kutsuttiin pääkaupunkiin tuolloin valtionhoitajana toimineen C. G. E. Mannerheimin adjutantiksi, missä tehtävässä hän toimi neljä kuukautta, kesään 1919 asti.
Adjutantin tehtävän päätyttyä Gallen-Kallela palasi jälleen Kalelaan, pyörittämään jo totuttuun tapaan erämaa-ateljeen vaivalloista arkea. Elämä Kalelassa oli jopa hankaloitunut entisestään, koska sodan jälkeen taloon oli yhä vaikeampaa saada apua – monet Gallen-Kallelan tuntemista ruoveteläisistä kun olivat olleet sodassa vastakkaisella puolella. Myös taidetta kuitenkin syntyi: muun muassa maisemia, muotokuvia sekä ehdotus Karjalan lipuksi ja vaakunaksi. Vuoden 1920 kevättalvella hän aloitti Koru-Kalevalan kuvitustyön ja loppuvuodesta valmistui maalaus Lemminkäinen tulisella virralla.
Syyskesällä 1921 Gallen-Kallela viimein katsoi saaneensa tarpeekseen Kalelan vaikeista olosuhteista ja ilmoitti perheelleen muuton olevan edessä. Syyskuussa tavarat lastattiin kahteen pieneen höyrylaivaan, ja Gallen-Kalleloiden elämä jatkui Porvoossa. Kalela jäi viideksitoista vuodeksi tyhjilleen, luonnonvoimien ja ilkivallan armoille, kunnes Jorma Gallen-Kallela perheineen asutti erämaa-ateljeen jälleen kesällä 1937.
3.7.2018 Mikko Pollari
Käytetty kirjallisuus
Dahlberg, Julia & Mickwitz, Joachim: Havet, handeln och nationen. Släkten Donner i Finland 1690–1945. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 790. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2014.
Gallen-Kallela, Aivi: Kalela. Akseli Gallen-Kallelan Erämaa-ateljee ja koti, Ruovesi. Teoksessa Lindqvist, Leena ja Ojanen, Norman: Taiteilijakoteja. Otava, Helsinki 2006, 173–221.
Gallen-Kallela, Aivi: Koko elämäni on siveltimessäni! Akseli Gallen-Kallelan neljä matkaa Keuruulle. Eripainos teoksesta KARHUNSOUTAJA. Keurusselän seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Ei kustantajaa, ei painopaikkaa 1993.
Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni. Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Otava, Helsinki 2001.
Holm, Tea: Spiritualismin muotoutuminen Suomessa. Aatehistoriallinen tutkimus. Helsingin yliopisto, Helsinki 2016.
Kuuliala, Annamaija: Hohteessa menneiden kauniiden kesien. Taidetta ja taiteilijoita Sääksmäeltä. Sääksmäki-Seura, [s. l.], 1992.
Lindqvist, Leena ja Ojanen, Norman: Visavuori. Emil ja Alice Wikströmin koti ja ateljee. Teoksessa Lindqvist, Leena ja Ojanen, Norman: Taiteilijakoteja. Otava, Helsinki 2006, 133–151.
Luutonen, Ahto: Aikaisempien aikojen muistoa Ruovedeltä. Muistoja Akseli Gallen-Kallelan ja Louis Sparren Visuveden ajoilta. Ruoveden Sanomalehti Oy, Ruovesi 1973, 93–96.
Merisalo, Lauri: ”Pääskyn linna”. Ruoveden joulu 1975, Ruovesi 1975, 19–21.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Slöör, Kaarlo. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997- (Julkaistu 23.3.2007, viitattu 24.7.2017). URN:NBN:fi-fe20051410.
Pitkänen, Maritta: Kultaisen polun kulkijat. Akseli Gallen-Kallelan, G. A. Serlachiuksen ja Göstä Serlachiuksen yhteisiä vaiheita. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön julkaisuja 2008.
Palmén, Aili: Louis Sparre. Ensi kosketus Suomen erämaihin. Teoksessa Taidemaalareita Ruovedellä. Louis Sparre, Hugo Simberg, Ellen Thesleff, Gabriel Engberg. Ruoveden muistojulkaisusarja II. Ruoveden Sanomalehti, Ruovesi 1955, 7–14.
Simpanen, Marjo-Riitta: Kuvataiteilijoiden Keski-Suomi. Teoksessa Marketta Mäkinen (toim.): Maailmannavan elämää : Keski-Suomen merkitys suomenkielisen kansallisen kulttuurin ja taiteen muotoutumisessa vuosina 1880-1917. SKS, Helsinki 1994, 73–122.
Wikström, Emil: Muutamia muistelmia. Teoksessa A. Gallen-Kallelan muisto. Kalevala-seuran vuosikirja 12. WSOY, Porvoo 1932, 63–75.
Käytetyt verkkolähteet
http://blog.kansanperinne.net/2011/03/gallen-kallelan-21-syntymapaiva-ja.html.
http://www.serlachius.fi/fi/kokoelmat/kuukauden-helmet/24-gallen-kallelan-omakuva/
