Pyöräretki starttasi Aleksis Kiven kadun Kaffilassa aamupalan merkeissä. Kesäkuu oli ollut melko viileä, mutta kuun puolessa välissä elohopea nousi hellelukemiin asti. Kollegani ja minä olimme suuntaamassa Bike & Boat reissulle Länsi-Teiskoon. Aamupalan nautittuamme hyppäsimme satulaan ja polkaisimme Mustanlahden satamaan, jossa Tarjanne-laiva odotti lähtövalmiina, kyydissään iloisia matkustajia.
Talutimme pyörät laivan keulaan muiden pyörien luokse. Laivan kello soi ja Tarjanne-laiva lipui Mustanlahden satamasta ulos, kohti Muroleen kanavaa. Laivan kyydissä oli runsaasti muita matkustajia. Sää oli mitä parhain ja seura mitä loistavinta.
Höyrylaivalegendan kyydissä Muroleen kanavalle
Kahden ja puolen tunnin laivamatkalla ehtii nauttia maukkaan lounaan ja ihailla samalla Näsijärven maisemia. Lounas pitää varata etukäteen, jotta laivan henkilöstö pystyy varaamaan riittävästi raaka-aineita lounasta varten.
s/s Tarjanne on vuonna 1908 rakennettu höyrylaivalegenda ja viimeinen pitkän linjan matkustajahöyrylaiva Suomessa.
Tarjanne-laivan vaiheet ovat moninaiset: se on toiminut sotalaivana toisessa maailmansodassa ja osallistunut Kurun matkustajalaivan pelastustöihin 1929 Kurun upotessa Siilinkarin lähellä.
Akseli Gallen-Kallela on suunnitellut yläkerran ravintolan ja se on muutettu 1916. Reittiä Tampereelta Virroille kutsutaan Runoilijan tieksi, jolla viitataan Johan Ludvig Runebergiin. Runeberg asui nuoruudessaan Ruovedellä ja kirjoitti siellä useita tunnettuja runoja.
Tarjanne saapuu Muroleen kanavalle ja jäämme pois kyydistä. Laiva jatkaa matkaa kohti Virtoja, mutta meidän matkamme jatkuu polkien takaisin Tamperetta kohti. Kello on noin yksi iltapäivällä, kun hyppäämme pyörien selkään.
Lämpötila on kohonnut hellelukemiin ja aurinko paistaa korkealta. Aurinkorasva, vesipullo ja aurinkolasit ovat näillä helteillä välttämättömät. Reittimme kulkee Muroleen kanavantietä pitkin, kunne saavumme Karjulantien kohdalle. Karjulantieltä kelpaa lasketella mäkeä alas, vaikka vauhti ja jyrkkyys saa myös jännityksen nousemaan.
Karjulankoskessa uitettiin tukkeja
Pysähdymme Karjulankosken kohdalla ja pidämme pienen jaloittelutauon. Karjulankoskea pitkin on 1950-luvulla uitettu tukkeja Näsijärveen. Karjulankosken padon luota lähtee Kuttuniskan rengasreitti, joka on 3,5 kilometriä pitkä.
Karjulankoski sijaitsee aivan Kurun keskustan kupeessa. Ajamme Pikisaarentietä, joka risteyksen jälkeen vaihtuu Virastotieksi. Käännymme Kauppatielle ja olemme Kurun keskustassa. Kuru on perustettu 1867. Alkujaan Kuru kuului Ruoveteen ja vuonna 2009 Kuru liitettiin Ylöjärveen.
Kurun keskustassa pysähdymme lähikaupalle syömään jäätelöt. Kuuma hellepäivä vaatii säännöllisiä lyhyitä juomataukoja, ettei auringonpistos tai lämpöhalvaus pääse yllättämään. Vesipullot kaipaavat täydennystä, joten suuntaamme Kurun paloaseman Virastotien puolella olevalle vesipisteelle. Olemme pyöräilleet noin 13 kilometriä Muroleen kanavalta Kuruun ja jäljellä on ainakin toinen samanlainen pätkä, vähän ylikin.
Pyöräillessämme Virastotietä, ohitamme Satamatien ja huomaamme beach flagit. Laskettelemme pyörällä alamäkeä kohti satamaa ja huomaamme kahvilan, jonka terassilla istuu kesäpäivän viettäjiä. Satamassa on myös yleisö wc.
On parempi jatkaa matkaa pysyäksemme suunnitellussa aikataulussa. Hiki virtaa ja helle tuntuu joka puolella kehoa. Alan vähitellen katua, etten vuokrannutkaan sähköpyörää.
Suunnitelmat muuttuvat
Kurun keskustasta jatkamme matkaa Kantatie 65:ä pitkin. En ole aiemmin polkenut juurikaan näin vilkasliikenteisen tien reunassa ja keskityn pysymään turvallisella puolella tietä.
Pidämme vähän väliä juomataukoja ja tutkimme karttaa. Päätämme vallitsevien olosuhteiden ja aikataulusuunnitelman vuoksi jatkaa Kantatietä pidempään kuin Järvien Reittien Näsi-reitti ohjaa. Näsi-reitti kääntyy Pappilankylän kohdalta pois Kantatieltä ja siirtyy kulkemaan enemmän Näsijärven lähellä.
Jatkamme Kantatietä pitkin, kunnes käännymme Piuharintielle, tielle 3313. Pienemmällä hiekkatiellä on vähemmän liikennettä, mutta maasto on hyvin vaihtelevaa – ylämäki, alamäki. Huomaan vähitellen toivovani olevamme perillä, matkaa on kuitenkin yli 10 kilometriä jäljellä. Pidämme pidemmän tauon Vähä-Pökkölöisen kohdalla ja istahdamme mättäälle puiden varjoon.
Matka katkeaa
Piuharintieltä käännymme Pengonpohjantielle, jota poljemme hyvän matkaa ennen kääntymistä Honkalantielle. Määränpää (Rönnin Tupa) ei ole enää kovin kaukana, mutta Länsi-Teiskontiellä hiekkatie on niin kuoppainen, että pyörästäni lähtee ketjut. Koitamme kollegani kanssa saada ne paikalleen, mutta ketjujen edessä oleva suojus on tukevasti paikallaan eikä meillä ole työkaluja mukana. Soitamme ”pelastuspartion” paikalle hakemaan meidät, sillä pyöräily vaihtuu osaltani pyörän taluttamiseen.
Oppia ikä kaikki
Istuessani autossa käyn mielessäni läpi mitä kuluneen neljänkymmenen poljetun kilometrin aikana nähtiin ja koettiin, totean reissun olleen pisin matka, jonka olen pyöräillyt yhdellä kertaa. Helle ja täydeltä taivaalta porottava aurinko teki matkasta erityisen haastavan ja nyt jälkikäteen harkitsisin toisenkin kerran, kannattaako lähteä vastaaviin olosuhteisiin ainakaan pelkin lihasvoimin. Varustautuisin myös paremmin – lisää juotavaa ja jonkinlaiset työkalut kannattaisi ehdottomasti varata mukaan.
Summa summarum; vaikka suunnitelmat eivät toteutuneet täysin odotetusti, retki oli mieleenpainuva ja opettavainen. Nyt osaan myös arvostaa enemmän Pirkan pyöräilijöitä, jotka polkevat Karjulantien mäen ylämäkeen 😉
