Tuolloin löytyi likimain joka pitäjästä, parhaista useampikin tietäjä, joka hoiti seudulta puuttuvien lääkärien ja vähän muidenkin tahojen virkaa. Hän lääkitsi, paransi, löysi varkaat, sekä kadonneet elukat ja tavarat ja näki asioita, joita ei tavallinen pulliainen näkemään kyennyt. Tuohon maailmanaikaan ajateltiin, jotta onnen määrä se oli rajallinen. Jos tuota sorttia naapuriin äkisti kasaantui ylenpalttisesti, niin jostakinhan se silloin oli pois. Kun tarvittiin lykkyä itselle tai jos heräsi houkutus saada jollekulle rahtusen epäonnea, niin tietäjältä siihenkin saattoi avun löytää.
Tietäjän vippaskonstit ja niihin liittyvät loitsut opetti yleensä joku alansa ammattilainen nuoremmalleen ja monesti nuo taidot kulkivat suvussa. Oli myös uskomus siitä, että nuoremman vanhemmalle opettama loitsu menetti tehonsa, joten tuota suuntaa ei tiedonsiirrossa yleensä harrastettu.
Ken lienee tietäjänhommia Iso-Röyhiön tienoilla tehneen, mutta joku taidon Paaston tyttärelle opetti, koska Mariasta kasvoi aikaa myöden seudullaan hyvin tunnettu tietäjänainen.
”Seiso veri, seiso veri,
Seiso niin kuin seinä!
Seiso veri, seiso veri,
Seiso niin kuin kivi kiehuvas koskes!
Seiso veri , seiso veri,
Seiso niin kuin yhdeksän lautamiehen sielu helvetis!”
Maria sai loitsuillaan veret seisahtamaan, niin kerrotaan. Tuota edellä ollutta, nimenomaista loitsua hän siis käytti eläissään varmasti lukemattomia kertoja. Haavoihin oli sitten myös omia riimejä, riippuen siitä, mistä olivat koituneet.
”Neitsy nousi lähtehestä,
Vaski vakkanen sylis,
Kolme tuokkusta vakkases,
Yhlellä hän haavan paransii,
Toisella haavan puhdisti,
Kolmannella päältä silitti,
Pyhän Hengen lämmin leipä,
Marian makia maito.”
Tuon loitsun Maria luki kolmesti ihraan, jolla sitten voiteli raudan loukkaaman paikan. Puun loukkaamille olikin jo omat juttunsa. Paitsi antoi ’ensiapua’, hoiti Maria varmasti myös pidempiaikaisia vaivoja rohdoillaan ja taioillaan, kuin myös auttoi kyläläisiä etsimään mitä milloinkin. Puolison löytämisessä itselleen hänen ei luultavasti tarvinnut tietäjän ja näkijän kykyjään käyttää, sillä ukko löytyi naapurista.
Mariasta tuli Hakalan emäntä, kun hän marraskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1868 paukautti vihille samaisen talon isännän, Malakias Iisakinpojan (s.31.5.1842) kanssa. Yhden pojankin, Taavetti Vilhelmin, Maria Hakalaan pyöräytti syyskuun 16. päivänä vuonna 1873. Tämä jälkeläinen varttuessaan, suoritti rippikirjojen mukaan ’täydellisesti oppikuvan kansakoulussa’.
Rippikirjaan saivat toki merkintöjä Maria ja miehensä Malakiaskin. Mariaa ripitettiin, luultavammin noituudesta joitakin kertoja ja Malakiaksen taas kerrotaan oleskelleen Seinäjoella kuutisen vuotta alkaen vuodesta 1884.
Poika Taavetista ei jostain syystä Hakalan taloon jatkajaa tullut, vaan tila siirtyi vuonna 1884 Juho Nikodemuksenpoika Yli-Ojan (s.1854) haltuun. Taavetti ei maisemiin jäänyt, vaan pakkasi pekamonsa ja muutti Tampereelle vuonna 1903, vanhempiensa jäädessä kotiinsa syytingille.
Tilan ostanut Juho Yli-Oja oli hänkin kuuluisa kansanparantaja. Hänen veljensä, Edvardin (s.1887) vaimo Hulda (s.1899) hoiti Mariaa tämän elämän viimeisinä aikoina. Noituuksistaan tunnetulla Marialla kerrotaan olleen myös todellinen noituuden ’käsikirja’, Musta Raamattu. Tuon opuksen Maria kuitenkin viimeisillä voimillaan pyysi heittämään uuninpesään ja Hulda teki työtä käskettyä.
Maria Karoliina Hakala jätti tämän maailman kesäkuun 24. päivänä vuonna 1921.
Teksti:
Jaana Härmä
Lähteet:
Kirkonkirjat, SSHY, Hiski.
Perimätieto.
SKVR. (Suomen kansan vanhat runot-arkisto.)
Tommi Ala-Helle.
Yle. Karolina Kouvolan haastattelu, tekijänä Merja Siirilä. 27.9.2020.
Wikipedia.
Kuvassa Yli-Ojan lehmiä, vasemmalla Hakalan mäkeä.
Kuva Tommi Ala-Helteen arkistosta.
