Tampere, vilkas alueellinen keskus ja Suomen Pirkanmaan alueen pääkaupunki, sijaitsee syvällä Pirkanmaan sydämessä, missä kaksi mahtavaa järveä yhtyy Tammerkosken kuohuissa, mutkitellen läpi kaupungin keskuksen, pohjoisessa Näsijärvi ja etelässä Pyhäjärvi.
Kohti ’Pyhä: Koko kierros’ – seikkailua, joka houkuttelee lupauksella ’Pyhä, täydellinen kierros.’ Matka, joka kiertää kokonaisvaltaisesti Pyhäjärven ympäri.
Tämä suuri vesialue, Pyhäjärvi, on eteläisen Suomen suurimpia järviä, jonka vain Näsijärvi Tampereen alueella ylittää. Muodoltaan sulavan ”C”-kirjaimen muotoinen, sen kuvamaiset rannat ovat koristeltuja rehevillä metsillä, kukkuloilla ja viljavilla maatiloilla. Aurinko hyväilee sen pintaa, kirkkaansininen vesi kimaltelee, paljastaen hiekkapohjan allaan. Monipuolisen vesielämän kehto, järvi kuhisee ahvenia, haukia ja siikoja, lumoaa niin kalastajat kuin luonnon ystävät. Näissä rauhallisissa vesissä kalastus, uiminen, veneily, vaeltaminen ja eittämättä pyöräily löytävät täydellisen keitaansa.
Pyhäjärvi – nimi kantaa syvää merkitystä, sillä se tarkoittaa ”pyhää järveä” suomen kielessä. Koko Suomessa tällaiset nimet ovat yleisiä, todisteena maan syvästä yhteydestä kristinuskoon. Alkuvaiheessa Suomen omaksuessa kristinuskon järviä kunnioitettiin pyhinä pyhäkköinä, ja monet niistä saivatkin nimen Pyhäjärvi – yhteensä 39 tällaista järveä, joista jokainen omaa oman taianomaisen lumonsa.
Pyhäjärven hengellisen merkityksen lisäksi se ilmentää suomalaisen kulttuurin ydintä, juhliessaan veden korvaamatonta roolia heidän elämässään. Arvostettu resurssi, vesi, on muokannut maan historiaa ja taloutta. Janojen sammuttaja, liikenteen väylä, elannon takaaja kalastuksen kautta ja leikkipaikka virkistystä varten – järvet ovat kietoutuneet tiukasti suomalaisen elämänkudokseen.
Hengellisen matkan alkupiste sijaitsee Laukontorilla, Tampereen sydämessä, vain 9 kilometrin päässä kotoani. Riittävän lähellä aloittamaan tämän matkan suoraan kotioveltani, lisäten tämän päivänseikkailuun 18 kilometriä ekstraa. Tänään on sunnuntai, 11. kesäkuuta 2023, sattumalta samana päivänä kuin vuotuinen Pirkan Pyöräily -tapahtuma. Pitkän ajolenkin Näsijärven ympäri järjestetään lisäksi lyhyempi ajoreitti Pyhäjärven ympäri, jokajohtaa vilkkaaseen väkijoukkoon reittini alkupäässä, kehottaen minua olemaan erityisen varovainen. Nautin ihmisten näkemisestä pyöräilemässä, suosien ihmistoiminnan eloisuutta ruudun zombimaisen tuijottamisen sijaan. Olen valitettavasti nähnyt kumpaakin yhdistelmänä, mutta tämä ensimmäinen osuus rannikolla, pääasiassa pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteiskäytössä olevilla sorateillä, on silti kiehtova. Näin montaa erilaista pyöräilijää ympärillä, nuorta ja vanhaa, jotka eivät ole tottuneet päivittäiseen pyöräilyyn, tulee tarkkaavaisuudesta ensisijaista.
Kulkiessani Arboretumin läpi, uppoudun kukkien, puiden ja näiden lumoavien tuoksujensa viehätykseen. Se muistuttaa minua ajattomasta sananlaskusta ’Pysähdy ja haista ruusut’, mikä hiljalleen muistuttaa minua hidastamaan tahtiani. Tämä ei ole kilpailu, ja vaikka välillä spurttailen ylämäissä, simuloiden korkeatehoista harjoittelua, aikaa on runsaasti, ja tärkeintä on nauttia jokaisesta hetkestä kuin tavoitella Strava-ennätystä.
Tämä osa Tamperetta ei ole minulle kovin tuttu. Matkani Pirkkalaan, Nokiaan ja näiden yli suosivat muita reittejä. Silti rehevät vihreät maisemat, järven läheisyys ja monimuotoinen arkkitehtuuri pitävät mieleni kiinnostuneena. Yllättäen Pere-alueella on taloja laitureineen, odottamaton näky näin lähellä kaupunkia. Puhumattakaan täydellisen maalaismaisesta tunnelmasta vain muutaman sadan metrin päässä. Maisemien monipuolisuus tässä osassa muistuttaa kaleidoskooppia, missä kuvat hämärtyvät yhdeksi saumattomaksi, täydelliseksi kokemukseksi.
Pyöräillessäni Pirkkalan vilkkaan sydämen halki, jossa on kauppoja kaikille tarpeille, suuntaudun ’Ratsutilantielle’, jossa tervehtivät maalaismaisemat ja hevoset – täysin erilainen kuin tavallisesti suosimani läheinen pääreitti ’Naistenmatkantie’. Sen jätän mielelläni taakseni nopeasti.
’Rajasalmen’ sillan kohdalla, joka johtaa Nokialle oikealla, seuraan mutkittelevaa tietä, joka jatkuu sinne, mitä pidän maaseutuna. Olen pyöräillyt täällä lukemattomia kertoja, aloittaen ’Pirkkalankylästä’, ja kaksi kohokohtaa ovat aina kiehtoneet minua, herättäen samat kysymykset – vastauksia en ole vaivautunut etsimään, peläten niiden vähentävän houkutusta.
Pian pyöräilytie päättyy, ja minun täytyy ajaa auto?tiellä. Siellä seisoo keltainen rakennus, johon liittyy kaksikerroksinen tumma puinen ’lato’. Rakenne vaikuttaa liian mahtavalta ollakseen pelkkä asuinrakennus, ja puinen lato kätkee jäljellä olevan kellon ylhäällä. Kuvittelen sen olleen aikoinaan koulurakennus , mutta saatan olla väärässä.
Noin 600 metriä eteenpäin näkyy kummallisesti nimetty ’Villa Matilda’. Yleensä tällainen nimi ei kiinnittäisi huomiotani, saati pitäisi sitä yllä. Kuitenkin joka kerta, kun ohitan sen, en voi olla miettimättä, miksi se jakaa nimen tyttäreni kanssa, kun mielestäni se sopisi paremmin kutsuttavaksi ’Villa Villekullaksi’ sen korkean toisen kerroksen parvekkeen vuoksi.
Tien Pirkkalankylän ja Säijään välillä olen matkustanut monta kertaa – se on toistuva osa yhtä harjoittelureiteistäni, vaikkakin lyhyempi sellainen. Vuonna 2014 tai sinnepäin, kuuman päivän aikana, ajoin tätä reittiä ensimmäistä kertaa kemoterapian jälkeen. Silloin, kuten nyt, viehättävä pieni ’info-maja’, joka oli ennen ’Maitolava’ – paikka maitoastioiden säilytykseen – seisoo jonkinlaisen paikallisen perinnemuseon vastapäätä – paikka, joka herättää hyviä muistoja. Joka kerta, kun ohitan sen, pysähdyn hetkeksi, nauttien rauhallisesta ympäristöstä ja etsien suojaa auringon säteiltä, aina kun ne harvoin ilmaantuvat. Jos löydät itsesi täältä, käytä aikaa lukeaksesi opasteet ja kuvaukset.
Jatkaessani kohti Lempäälää, tarkkailen pelloilla olevia maatiloja ja silloin tällöin vilkaisen Pyhäjärveä. Vaikka minulla on riittävästi tarvikkeita mukana, mukaan lukien vettä, on mukava tietää, että reitin varrella tai sen läheisyydessä on riittävästi paikkoja täydentää tarpeen vaatiessa.
Kun kuljen sitä, mitä kutsun viljelysmaaksi tai maaseuduksi, hollantilaiset vaistoni saavat minut etsimään eläimiä – villieläimiä tai kotieläimiä. Kasvettuani Alankomaissa, lehmät olivat yleinen näky tällaisilla alueilla. Ja puhuessaan synnyinmaastani, ajatus raaoista sokerijuurikkaista palauttaa mieleeni nuoruuteni muistoja, jolloin harvoin pakkasin eväitä tai vettä pyöräretkilleni, luottaen sen sijaan teen tarjoamaan nesteytyksen ja joskus poimien raakoja sokerijuurikkaita ravinnoksi, nauttien niiden makeasta, herkullisesta mausta muistorikkaiden harjoittelumatkojen aikana.
Tieolosuhteet ovat parantuneet, ja ennen huonokuntoiset reunat ovat vihdoin korjattu. En enää pelkää tiensivun kuoppia ja voin nyt nauttia ympäristöstä ilman huolta. Säijän jälkeen, missä ’Vanha Rantatie’ kääntyy oikealle ’Pirkkalantielle’, ilmestyy suuri meijeri, ilahduttava näky lehmineen. Tällaiset maisemat huokuvat rentouttavaa maalaismaista tunnelmaa, muistuttaen hidastamaan, poissa kaupungin kiireestä.
Käännyttyäni ’Koukkalantielle’, juuri ennen Hakkarin liikenneympyrää, tunnelma muuttuu. Vaikka tiedän olevani asuinalueella, lähellä Lempäälän keskustaa 2000-luvun alkupuolella, ympäristöni kuljettavat minut takaisin 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Museot koristavat maisemaa, vihjaten menneeseen aikaan. Elämän tahti hidastuu jälleen, ja otan näkymät vastaan, siirtäen museoiden tutkimisen myöhempään ajankohtaan. Ja kuin palaan todellisuuteen, ohimenevä Google Street View -auto ikuistaa hymyni ikuisuuteen.
Keskustan läpi kulkee reitti, kirkon ohi , sillan yli, joka yhdistää Pyhäjärven ja Vanajaveden, ja jatkuu sitten oikealle ’Vesilahdentien’ suuntaan. Täällä pyöräilytie päättyy jälleen, vaatien minua ajamaan tiellä. Tämä on minulle mukavaa, mutta se riippuu päivänajasta. Tämä tie tuntuu toimivan ohituksena Lempäälän ja Nokian välillä, joskus muuttuen melko vilkkaaksi.
Tiedän, että tämä kuulostaa ehkä hieman typerältä, mutta olin innokas päästessäni vihdoin pyöräilemään Vesilahdessa. Olen matkustanut tätä tietä niin monta kertaa, että olen menettänyt laskun, mutta en ole koskaan käynyt itse Vesilahdessa. Lähimmäksi pääsin pari vuotta sitten, Covid-aikakauden huipulla, kun menin kaupan laitamille etsimään pesuallasta. Suomessa monissa kaupoissa on osasto lähellä sisäänkäyntiä, jossa voit palauttaa pulloja, yleensä pesualtaan kera käsien pesua varten. Tämä tietty kauppa ei kuitenkaan tarjonnut tällaista mahdollisuutta. Koska olin tarkoituksella jättänyt lompakkoni kotiin, vastustellen houkutusta sokeriherkkuihin, minut ”pakotettiin” etsimään seuraava saatavilla oleva vaihtoehto, mutta voi ei, myöskään toisessa kaupassa ei ollut pesuallasta; vasta kolmannessa kaupassa kohtasin etsimäni pesualtaan. Tämä tietty kauppa ei kuitenkaan edelleenkään ole varustettu pesualtaalla. Toki voit ostaa vettä ja kaiken muun tarvittavan. Näemmä olin tarpeessa energiajuomaa ja Snickers-patukkaa.
Kun ajan ’Rautialantietä’, kiinnitän huomioni viehättäviin taloihin, osa niistä on puusta, osa kivestä, ja korkeiden rakennusten puutteeseen. Soratie-osa Vesilahdentieltä tarjoaa välähdyksiä Pyhäjärvestä.
Näen Narvan, ja muistot palaavat siitä, kun kuulin ensimmäisen kerran tästä paikasta, sekoittaen sen vahingossa Narniaan. Tänään ohitan Narvan ’Tuulikalliontietä’ pitkin ja näen teinien iloisesti leikkivän ei-sähköpotkulaudoilla ja polkupyörillä, täysin vapaana kännyköistään – harvinainen näky, joka täyttää minut nostalgialla ja toivolla.
Palatessani ’Vesilahdentien’ kautta, tietä, jota olen matkustanut lukemattomia kertoja 100 kilometrin harjoittelulenkeilläni, arvostan jatkuvasti vaihtuvaa maisemaa. Jätän avoimet pellot taakseni ja saavun Tottijärven kirkolle, jossa pidän ansaitun levähdystauon samalla pysäkillä, jossa olen viihtynyt puoli vuosikymmentä, nauttien hieman vettä ja välipalaa.
Jatkaessani ’Tottijärventietä’ kohti ’Turuntietä’, Tampereelta Turkuun johtavaa maantietä, annan GPS:n opastaa minua ja käännyn oikealle turvallisemmalle ja maisemallisemmalle reitille, joka kulkee ’Sorvatie’ nimellä tiivistetyllä soratieosuudella. Lintujen laulu korvaa liikenteen äänet, ja järvi oikealla luo lumouksen matkalle.
Liian pian sora vaihtuu asfaltiksi, ja löydän itseni pyöräilytielle, joka johtaa takaisin maantielle, jota seuraan noin 1,5 kilometrin ajan ennen kuin käännyn vasemmalle Nokian keskustaa kohti. Ohittaessani varsinaisen keskustan, löydän toisen puolen Nokiasta, vilauksen sen maalaismaisesta menneisyydestä ennen kuin teollisuus valtasi alueen.
Kun kuljen Nokia-Pirkkala Rajasalmen sillan alitse, palaan takaisin lyhyemmälle ’Pyhä: maisemareitti’ reitille, jolta olin aiemmin lähtenyt liikkeelle. Tällä osuudella reitti kulkee tiukasti ’Porintietä’ pitkin ja kiemurtelee kohti Tampereen tunnetumpia alueita – Pispalaa ja Pyynikkiä – missä mäkiä on paljon ja väsyneitä pyöräilijöitä laitetaan koetukselle. Melkein he saivat minutkin häviön puolelle, mutta jatkoin eteenpäin, astumatta kertaakaan pois pyörän selästä. Tiesin jatkuvasti missä olin, ja tiesin tarkalleen, ettei Tampereen sydämessä sijaitseva Laukkontori olisi enää kaukana. Ei ollut yllätyksiä, kun viimein saavuin perille merkiten reitin lopun, vaikka toki edessä olisi vielä noin 9 kilometriä kotiin.
Vilkkaan Pirkanmaan sydämessä sijaitsee monipuolisten näkymien ja kokemusten valtakunta, helposti saavutettavissa niille, jotka ovat valmiita lähtemään seikkailuun. ’Pyhä: Koko kierros’ -reitti, vaikka paikoitellen mäkinen, erityisesti lähellä Tamperetta, ei koskaan saisi estää ketään matkata. Tyytyväisyyden, jonka se tarjoaa, ja näkymien mahtavuuden vuoksi tällaiset fyysiset ponnistelut ovat pieni hinta luonnon sylin runsaasta palkinnosta.
Kun lähdet pyöräilemään matkalle Pyhäjärven pyhille vesille, anna sen rauhallisuuden ja mahtavuuden kutoa taikansa yllesi. Löydä historian kuiskaukset ja veden elämää antava henki, jotka ovat muokanneet tämän upean maan olemusta.
Hyvää pyöräilyä!
