Heinäkuun 17. päivänä Kilvakkalan kylän rannassa Qvick joutui sanaharkkaan Kilvakkalan ruotutalokkaan, Yrjö Ala-Soinin (s.10.2.1767) kanssa. Ala-Soini oli varustamassa Qvickiä sotataipaleelle, mutta tämä syytti isäntää siitä, että hän ei ollut muka antanut matkaeväitä ja juomarahoja riittävästi, ja olipa vielä varastanut sukatkin ruotusotilaan vaatearkusta. Kaiken päälle Qvick tuli kiivastuksissaan kutsuneeksi Ala-Soinia ’Helvetinmuodoksi’. Riita eteni lopulta siihen pisteeseen, että Qvick tempaisi vyöltään pistimen ja pisti sillä Ala-Soinin isännän kuoliaaksi.
Käräjiä istuttiin Karhoisten Vinnarilla jo saman kuun lopulla. Siellä Qvick tunnusti tekonsa ja tämän vahvisti kahdeksan todistajaa. Kihlakunnanoikeus tuomitsi Juho Qvickin Pahanteon Kaaren XXIV luvun I§:n nojalla mestattavaksi ja hautausmaan syrjäiseen paikkaan haudattavaksi. Ala-Soinin isäntä tuli haudatuksi kunniallisesti tavalliseen tapaan, koska kirkkoherra Henrik Johan Bergroth (s.22.7.1744, k.22.11.1810) todisti hänen elinaikanaan käyttäytyneen siivosti ja nuhteettomasti, sekä omanneen hyvät tiedot kristinopissa. Tuomion vahvisti Turun hovioikeus ja Qvick vietiin Turun lääninvankilaan odottamaan tuomion täytäntöönpanoa.
Seuraavan vuoden helmikuisena päivänä Vatulanharjulla seisoi mestaustaan odottavan Juho Qvickin lisäksi todennäköisesti toinenkin mies, jolle alkanut vuosi tulisi olemaan kohtalokas. Nimittäin enemmän kuin luultavaa on, että paikalle oli saapunut Fredrik Rosenqvist (s. n. 1754) Turusta. Turkuun hän oli muuttanut vuonna 1791 ja linnan juomanpanijan pestin jälkeen oli hän jostakin syystä päätynyt Turun ja Porin lääninpyöveliksi vuonna 1801. Melko varmasti nyt siis matkannut Turusta virkatehtäviään hoitamaan Vatulanharjulle. Myös Fredrik Rosenqvistin tarina oli ehtinyt likipitäen loppulauseisiinsa, sillä hänen elämänsä viimeinen rippikirjamerkintä kuuluu: ”katosi vuonna 1808”.
Mutta vielä olemme helmikuun 2. päivässä, vuonna 1808. Miten runsaslukuinen väkijoukko Vatulanharjun mestauspaikalla seisoi seuraamassa kolkkoa tapahtumaa? Oliko kirkas pakkaspäivä vai verhosiko maisemaa kenties harmaa suojasään harso? Täyttyikö harju äänistä vai vallitsiko kuolemanhiljaisuus? Mitä mahtoi miettiä turkulainen pyöveli? Entä isänsä surmaajan mestauspäivänä 16 vuotta täyttänyt Ala-Soinin Iisakki? Näitä ei meille tule kukaan milloinkaan kertomaan. Siitä on kuitenkin reilun kahdensadan vuoden takaa säilynyt maininta, että mestaustaan odotti tekoaan katuva mies, joka mestauspölkylle astuessaan veisasi:
”Sill’ astun edes vaivainen,
Nyt mielell’ suruisell’ sangen,
Häpiän ja pilkan alainen,
Kanss’ peloost’ maahan lankeen.
Ja jos sen tehdä taitaisin,
Niin totta vuotaa antaisin
Kyyneleit’ verisiä.”
Teksti:
Jaana Härmä
Lähteet:
Hämeenkankaantien varrelta. J.Koskelo ja L.Lammi.
Geni
Ylioppilasmatrikkeli
Suomen pyövelit. Mikko Moilanen
