Tämän kertainen pyöräreissuni alkoi Sastamalan keskustasta, jonne parkkeerasin auton. Sopivaa paikkaa etsiessäni löysin jo Herra Hakkaraisen talon, mutta olin päättänyt jättää tämän niin sanotusti herkuksi korin pohjalle. Lisäksi olin myös hyvissä ajoin tutustunut kylän ”omiin poikiin” Mauri Kunnakseen, sekä Emil Danielssoniin ja huomannut senkin, että suomalaisen sielunmaiseman oma ikoninen maalarimme Akseli Gallen-Kallela oli viettänyt juurikin täällä koko lapsuutensa. Ammennettavaa Sastamalasta oli siis paljon.
Jos olisin saapunut Tampereen suunnalta, niin olisin ehdottomasti ottanut junan, niitä kun näytti kulkevan tiheästi Vammala – Tampere väliä. Tälle reissulle oli testiajossa Tunturin eHybrid -sähköpyörä, jonka selkään pakkasin yhden sivulaukun sekä tankoon etulaukun. Lisäksi kameranjalka tökötti tutusti takaritsillä. Eikun selkään ja menoksi! Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, vaikka elettiin jo syyskuun puolta.
Ensimmäinen mielenkiinnonkohde oli pieni vehreä niemenkärki ihan keskustan likellä, Vehmaanniemen luonnonsuojelualue. Pyörää en saanut mukaan lammasportin jälkeen, joten siirryin kävellen laitumen puolelle. Niityllä sain kylkeeni määkiviä rapsuteltavia ja suuntasin poluille, jotka seurailivat rantaa mukaillen. Todella hieno paikka piknikille tai vain leppoisaan lammasrapsutteluun.
Tästä eteenpäin sähköttelin eHybridin selässä pyöräteitä pitkin viereiseen sympaattiseen Stormin kylään. Vielä en tiennyt, että tulisin päivän aikana huomaamaan, että Sastamala on kiinnostavien kylien kehto – nimittäin missään muualla en vielä ollut nähnyt näin paljon ja tiuha tiheässä yhtä suloisia ja virkeitä pikku kyliä. Stormissa poikkesin Myllyahdentiellä ihastelemassa Karin kivisiltaa ja vanhaa myllyä, joka nykyään toimii kuvanveistäjä Ari Virtasen työpajana . Myllyn editse virtaa viehättävä ja pieni Ekojoki.
Kaartuileva vanha kylänraitti kuljetti eteenpäin, ylitin Pirkkalantien ja pian olin Karkunkyläntiellä. Ja se se vasta oli kaunis! Kulutin hyvän tovin heinäpellon reunassa, sillä valokuvasin täältä mielestäni kauneimmat otokset koko matkan varrelta.
Karkunkylän silta oli seuraava stoppipaikka. Molemmin puolin siltaa oli kutsuvat olosuhteet huilaamiseen – toisella puolella puinen pöytäryhmä rannassa ja toisen puolen siltaa taas leveä laituri, jossa sai pötkötellä aivan veden päällä. Aurinko lämmitti ja lokoilin laiturilla koettaen arvailla mikä iso kalanvonkale piti niin mahdotonta elämää sillan alla. Olisiko ollut hauki..
Mahtavat maisemat ja mutkitteleva tie kuljettivat avustavaa pyörää koko ajan hiljalleen ylemmäs. Lähestyin Pirunvuorta. Olin perehtynyt kyseiseen paikkaan lukemalla Pirunlinnan ateljeen rakennuttaneen taidemaalari Emil Danielssonista kertovan kirjan, Valoisa mieli – Marja-Liisa Rönkkö. Nyt sähköavustuksesta oli todellakin apua, sillä ajoittain hiekkatie oli jyrkkä, mutta toki täysin pyöräiltävissä ihan tavallisellakin rengaskoolla. Ja saattoihan pienet pätkät taluttaa, jos tekee liian tiukkaa. Saavuin Pirunvuoren ylärinteille leveää hiekkaista lenkkipolkua polkien. Hiihtoladun merkkejä, sekä opasteita maastopyörille näkyi pururadan varrella. Pyörällä pääsi lähes linnalle asti, mutta jätin sen Peikkovuoren talolle (joka oli nyt syyskuussa sulkenut ovensa) ja kävelin kivilinnalle, joka pilkotti jo polun päässä.
Pirunvuori on avoinna kesäisin ja nyt sainkin mittailla tätä kivistä monumenttia vain ulkoapäin. Evästin pöydän äärellä ja ihmettelin rakennusta. Vaikuttava teos, kerta kaikkiaan. Eikä maisemassakaan ollut mitään valittamista: taidemaalari Emil Danielssonin useimmat teokset kuvasivat juuri tätä vuorta, näkymiä alas Rautaveden suuntaan, kuusten huippujen sitä reunustaen. Täällä jossain oli myös kuuluisa Pirunluola, jota en nyt ehtinyt tutkimaan, sillä olin kahminut tälle päivälle hyvän määrän kohteita sekä kilometrejä.
Leveä pururata lasketteli suoraan Hotelli Ellivuoren pihaan, jossa kävin tankkaamassa lisää vettä juomapulloon. Täällähän olisi hyvin voinut lounastaakin, oivalsin jälkeenpäin. Tästä eteenpäin reitti kulki useiden saarten kautta kohti alueen kuulua Kutalan Kasinoa, joka siis ei ole uhkapelipaikka nimestään huolimatta, vaan paikallinen kesäkahvila. Sillat saarten välissä olivat todella vaikuttavia. Korkein – Kutalan silta nousi jopa sellaisiin korkeuksiin, että kuvittelin olevani lintu kiitäessäni Tunturin selässä sen taivasta kohti kaartuvaa kantta. Samanlaista maisemaa olin ajellut aiemmin vain Turun saariston rannikkoreitillä, mutta näitä siltoja oli jopa 4 peräkkäin. Upea reitti – kerrassaan ainutlaatuinen! Kutalan Kasinon luona pysähdyin tauolle, hörppimään vettä ja valokuvaamaan. Tämä on kesällä varmasti upea paikka – soma kahvilarakennus järven sylissä viehättävine puurakenteisine rantoineen.
Nyt nokka kohti Nokiaa ja suristelin eteenpäin Sarkolan kylän kautta Taivalkunnan kaunista maalaistietä koko lailla pysähtymättä, kunnes saavuin Emäkosken sillalle. Tuo väli on toki melko pitkä (16 km) ja tie on hiekkatietä, mutta varsin hyväkuntoinen. Tehdas 108:n kahvila Nokian Emäkosken sillan alla on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen mielenkiintoisine tehdasmiljöineen.
Nokian Siuronvaltatien varrelta taas löytyy paljon kiinnostavaa nähtävää: Ossi Somman veistospuisto on ilmainen ja aivan omatoimisesti itsekseen tutkittavissa. Lisäksi kannattaa vierailla Knuutilan Kartanolla, joka sopii loistavasti myös majoittumiseen. Tämä olisikin itseasiassa ollut erinomainen vaihtoehto omaan yöpymiseeni, jos olisin jaotellut kilometrit tasaisesti näille kahdelle retkipäivälle. Nyt kuitenkin olin sähköpyörän innoittamana suunnitellut ajavani jopa 90 km tämän ensimmäisen päivän aikana. Siuron Koskibaarin herkut pysäyttävät aina varmasti jokaisen kulkijan ja sen kosken yllä lepäävä terassi vetää puoleensa kuin magneetti. Täällä näkee usein runsaasti myös muita pyöräilijöitä.
Ja taas olin sillalla, nyt Siuron kosken päällä. Sillalta on mielenkiintoista seurata kalastajia puuhissaan, kun he koettavat napata taimenia ja kirjolohia, joita tänne istutetaan.
Kuljuntie kuljetteli rauhaisasti takaisin Sastamalan suuntaan. Tein ihan pienen edestakaisen pistolenkin (650 m) Otamuksen sillalle. Ja se vasta olikin upea ja korkea! Alapuolellani jokivarren rannalla näkyi sammalkattoinen Otamuksen kahvila. Kesällä se oli hyvin auki ja muutenkin suosittu luonto- ja elämyspuisto. Seurasin kun kalastaja alitti sillan veneellään, vilkutimme toisillemme. Palasin takaisin äsken ohittamaani tieristeykseen ja käännyin nyt Häijään suuntaan. Häijään Herkkujuustola oli seuraava stoppini ja se oli onneksi avoinna myöhään, sillä kello läheni jo ilta seiskaa. Olin pyöräillyt aamusta lähtien, rauhakseen ja pysähdellen aurinkoisen lämpimässä syyssäässä. Mikäs tässä mennessä, kun akkuakin oli polkupyörässä vielä lähes puolet jäljellä.
Juustolan jälkeen alkoi reissun ainoa pätkä jonka ajoin vilkkaamman tien (Sastamalantie 249) vieressä, mutta tienpiennar oli varsin leveä ja hyvä. Isoa tietä ei tarvinnut seurailla kuin 2,7 km kun pääsin jo kääntymään Karkun risteyksestä pienemmälle tielle. Karkussa minua odotti majoitus Tuomiston Kartanossa, jonne saavuin alkuillasta, klo 19 jälkeen. Vaikka tila ei yleensä ota yksittäisiä yöpyjiä, vaan vähintään 10 hengen ryhmiä, olin onnekseni saanut varattua täältä yhden yön. Sain esittelyn tähän suurenmoisen kauniiseen paikkaan ja uinahdin suihkun jälkeen onnellisena pehmeään vuoteeseen.
Kirkkojen reitti
Aamulla sateli, mutta tihku oli niin vähäistä, että päätin kuitenkin olla pukematta ylle (taaskaan, niin kuin en oikeastaan millään reissulla) sadevaatteita. Toki ne ovat aina mukana, sillä mikään ei karkota paremmin huonoa keliä kuin siihen huolella varustautuminen.
Karkku oli kerrassaan upea – käsittämättömän viehkeä kylä. Suuria kartanoita näkyi tuon tuosta tien vieressä, enkä aina tiennyt onko kyseessä julkinen vaiko yksityinen rakennus. Mielenkiintoista myös oli, että edellisenä päivänä vierailemani Pirunvuori oli myös Karkkua. Se näkyikin vastarannalla, nousten vehreänä vaarana Rautaveden tyyntä järven selkää vasten. Vilkaisin Karkun kirkon, joka oli aivan tien varressa.
Saavuin vanhaan Heinoon kylään, joka oli aikoinaan Karkun kunnan toinen taajama vilkkaine juna-asemineen. Täältä löytyi kiehtova Pyhän Marian Kirkko, sekä Sastamalan Wanha Pappila (jonka tarkkasilmäinen löytää myös Mauri Kunnaksen Koiramäet -kirjasta) sijoittuu aivan kirkon viereen. Pyhän Marian kirkon rantakin itsessään on ihastuttava spotti esim. piknikille tai vain Rautaveden aaltojen ihasteluun, jonka taustalla kohoaa tuo komea Pirunvuori.
Seuraava kohde olikin koskettava sinänsä, sillä nyt lähestyin Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa. Paikan raskas historiallinen taakka sattui 1997 vuoteen, kun arvokas ja historiallinen kirkko tuhopoltettiin. Menetys oli valtava koko Sastamalle. Talkoisiin osallistui koko kunta, mukaan lukien Koiramäen joulukirkko -teos, jonka tuotot käytettiin tuolloin myös korjaustyöhön. Pyhän Olavin kirkko onkin vaikuttava ja sen omalaatuiset sisätilat kieltämättä etsivät veroistaan.
Kalliala, jonka alueella Pyhän Olavin kirkko sijaitsee, on myös hyvin vanha ja historiallinen kylä, josta löytyy karttakuvia jopa 1600-luvulta. Paikka on sijainnut keskeisellä kohtaa, osana tärkeää Kokemäen joen ja Vanajaveden välistä kulkuteitä.
Nyt olin lähes reittini päätepisteessä. Rullasin hauskan näköisen Cafe Garagen ohi kohti keskustaa ja siellä Tyrvään Pappilaan. Jälleen häikäistyin – voiko näin kaunista lounaspaikkaa ollakaan? Hiukan pidemmältä, saman tien varrelta löytyi Jaatsin talo, joka on akseli Kallen-Gallelan entinen lapsuuden koti. Ylitin keskustan sillan, jota komeasti kehystää suuri, kaksitorninen Tyrvään kirkko. Tämän luonnollisesti visiteerasin myös. Vihdoin olin Herra Hakkaraisen talolla, sekä sen naapurissa Pukstaavi-museossa. Tutustuin näihin molempiin hurmaaviin paikkoihin ja teinpä joitain löytöjä kotiinkin. Mietin, että jos matkustaisin täällä lasten kanssa, käyttäisin ehdottomasti yhden päivän vain näihin Sastamalan keskustan alueen nähtävyyksiin – niin paljon täällä oli mielenkiintoisia kohteita.
Päivän viimeisenä etappina ajoin Sastamalan kirjastoon ja palautin Emil Danielssonista ja Mauri Kunnaksesta kertovat kirjat. Oli ollut mukava tutustua näihin kahteen hyvin paikkakuntarakkaisiin kuvataiteilijoihin.
Ja nyt toki ymmärrän tuon kiintymyksen paljon paremmin: Sastamala / Tyrvää / Vammala – tällainen paikka kyllä ansaitseekin kolme eri nimeä, sillä niin monin verroin täällä on historiaa, nähtävää, aistittavaa ja nautittavaa.
Ja niinhän sitä sanotaan, että rakkaalla lapsella monta nimeä.
